Joka viides suomalainen jää ilman lapsia

Suomessa on selvästi enemmän lapsettomia kuin muissa Pohjoismaissa, kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen.

Tilastokeskuksen lehdelle tekemän selvityksen mukaan suomalaisista 55-vuotiaista 19 prosenttia on lapsettomia. Muissa Pohjoismaissa vastaavan ikäisten lapsettomien osuus on vain kymmenisen prosenttia.

Syntyvyys on voimakkaasti kahtiajakautunutta, sillä lapsettomien lisäksi Suomessa on myös muita Pohjoismaita enemmän suurperheitä.

Lapsettomien osuus väestöstä on ollut kasvussa ainakin 1990-luvulta asti. Väestöliiton erikoistutkijan Anna Rotkirchin mukaan merkittävin syy tähän on perheen perustamisen lykkääminen tai sen hankaluus esimerkiksi sen takia, ettei sopivaa puolisoa löydy.

Noin 9 prosenttia Suomen lapsettomista on tehnyt tietoisen päätöksen olla hankkimatta lapsia, sanoo Rotkirch.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Pahoin palanut mies kuoli sairaalassa – poliisi vaatii naista vangittavaksi murhasta

Hangon veneturmatutkinnassa tarkastellaan kolmen veneen liikkeitä – yleisöltä saatu tapahtumista paljon kuvamateriaalia

Suomessa todettu 16 uutta koronavirustartuntaa, Pohjois-Savossa ei uusia tartuntoja

Ministeriksi palannut Annika Saarikko: Tapahtumajärjestäjille ei ole varattu uutta koronatukea – Veikkaus-tukea saavien järjestöjen pelastamiseksi myös velkaraha mahdollinen

Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen – Yhdysvalloissa herännyttä huolta liian matalasta rokotekattavuudesta ei ole Suomessa ilmennyt

Otkes aloittaa alustavan tutkinnan Imatran lauantaisesta lentoturmasta – yksi laskuvarjohyppääjistä loukkaantui vakavasti, kertoo johtaja

Maahanmuuttoviraston tiskille kuukausien jono – oleskelulupia ja EU-rekisteröintejä hakeville koituu ongelmia

Liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi

Nainen hukkui Saimaan Yöveteen, mökkirannasta uimaan lähteneellä surullinen kohtalo Somerolla

Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.