Joku riehui moottorisahan kanssa koululla

Ilkivallantekijä iski moottorisaha apuvälineenään Maaselän koulun piha-alueelle Pieksämäellä.

Sisäpihalla oli sahattu lasten puisten leikkitelineiden pilareita poikki. Lisäksi oli kaadettu yksi puu. Myös Kanttilan piha-alueen kukkaistutuksia oli turmeltu.

Poliisi arvioi havaintojen perusteella, että ilkivallanteko olisi tapahtunut perjantain vastaisena yönä yhden aikaan. Tuolloin koululta kuului moottorisahan ääniä. Teot ovat kuitenkin saattaneet sattua aikaisemminkin.

Poliisi on kiinnostunut vaarallisesta ilkivallasta ja pyytää soittamaan havainnoista numeroon 071 875 5700.