Pikkuvika-nimistä laulujoutsenta on korjattu jo neljän kuukauden ajan

Aatonaattona siitä tuli neljä kuukautta kun Suomen kansallislintu, laulujoutsen nimeltään Pikkuvika, kannettiin pahvilaatikossa Kuopion Talluskylään toipumaan.

Siitä lähtien sen koti on ollut maapohjainen häkki eläintenhoitaja Tarja Jauhiaisen kotitalon nurkalla.

Kun vieras lähestyy Pikkuvikaa, se perääntyy häkin perimmäiseen nurkkaan ja sähisee, mikä on hyvä merkki. Tulee selväksi, että se on edelleen villieläin ja ihminen on sille peto.

– Olen yrittänyt toimia niin, ettei se totu ihmiseen. Niin sillä on edellytykset palata luontoon, sanoo Jauhiainen, joka hoitaa loukkaantuneita villieläimiä pihapiirissään silkasta auttamisen halusta.

Nyt Pikkuvika näyttää voimakkaalta ja uteliaalta.

– Toiveeni on, että voisin laskea sen jouluna takaisin vapauteen. Se kaipaa kavereita ja tarvitsee liikuntaa.

Pikkuvika on tarkoitus vapauttaa Rautalammin Tyyrinvirtaan. Joki virtaa vuolaana läpi talven, ja siellä talvehtii aina joukko joutsenia.

Vapauttamisesta ei kuitenkaan päätä Jauhiainen, vaan eläinlääkäri, joka tarkistaa ensin linnun kunnon.

– Tämä on vastuullista toimintaa. En laske takaisin luontoon eläintä, joka ei siellä selviäisi.

Jauhiaisella on kokemusta huonosti päättyneistä joutsentarinoista. Ison pihakuusen juurelle on haudattu jo yhdeksän joutsenta.

– Siksi sanonkin Pikkuvian vointia kyseleville, ettei se vielä ole kuollut. Villieläimistä ei koskaan tiedä.

 

Mutta palataanpa siihen hetkeen, josta Pikkuvian pelastustarina alkoi. Suonenjokelainen Sanna Naskali huomasi elokuussa kotitien sillanposkessa joutsenperheen.

– Ihmettelin, miten ne siihen olivat leiriytyneet. Kohta huomasin, että yksi poikasista oli vaivainen. Se räpisteli ja lyyhistyi vähän väliä tielle.

Kukaan ei rohjennut rauhoitetulle linnulle mitään tehdä, joten ensin soitettiin eläinlääkärille ja sitten Olli Korhoselle, joka myös "lintumiehenä" tunnetaan. Korhonen pitää luontopalstaa paikallislehdessä, joten ihmiset osaavat ottaa häneen yhteyttä myös hädän hetkellä.

– Säälitti se lintu. Eihän luontokappaletta kitumaan voi jättää. Myös tyttäreni Eveliina halusi sitä kovasti auttaa, kertaa Naskali.

Kun Korhonen tuli paikalle, käärittiin joutsenenpoikanen vanhaan täkkiin.

– Toin linnun kotiin, missä eläinlääkäri tarkisti sen. Lintu oli huonokuntoinen, eikä pystynyt lentämään. Mitään ulkoista vikaa siitä ei kuitenkaan löytynyt, sanoo Korhonen.

Niin Pikkuvika yöpyi Suonenjoella Korhosilla ennen ajomatkaa Talluskylään.

 

Aluksi Pikkuvian oikeasta sieraimesta tuli verensekaista nestettä. Se ripuloi, eikä pysynyt jaloillaan.

Siitä alkoi päivittäinen hoitorutiini. Aamulla Jauhiainen puhdistaa linnun häkin ja vaihtaa sinne uudet purut. Ruokalistalla on ollut ohransiemeniä veteen liotettuna. Heinää, kaisloja ja mustikanvarsia on virikkeinä.

– Se tarvitsee mielekästä puuhaa aivan kuin pieni lapsi. Kaikki uusi kiinnostaa, sanoo Jauhiainen.

Etenkin vedellä täytetty pesuvati on ollut mieluinen.

– Ei mennyt kauan, kun se jo polki siinä räpylöillään. On se istunutkin vadissa. Hieno on ollut seurata linnun pesutekniikkaa.

Nyt Jauhiainen kantaa häkkiin myös lunta totuttaakseen lintua talveen. Pikkuvika on lumesta innoissaan. Kasa on äkkiä räpylänjälkiä täynnä.

Häkin seiniin on asetettu pehmusteita, ettei iso lintu runno itseään rikki pelästyessään.

Janhunen sanoo, ettei villieläinten ymmärtämiseen ole mitään koulutusta. Niitä on vaan rauhassa tarkkailtava ymmärtääkseen, mistä on kysymys. Eläin yrittää aina luonnostaan peittää heikkouttaan.

Pikkuvian kieltä Janhunen on jo oppinut melko hyvin.

– Se tööttäilee, jos tulen tavallista myöhemmin töistä. Kun ensimmäinen pakkanen tuli ja vesikuppi jäätyi, huuteli se myös närkästyneenä.

 

Jos Pikkuvian vapaus vielä jouluna tyssää, on Vaakku-varis sen sijaan varma tapaus.

Se lentelee Jauhiaisen isommassa häkissä, joka on rakennettu Kuopion luonnonystäväin yhdistyksen avustuksella.

– Tämäkin on Ollin tuoma tapaus, suonenjokelainen nakkikioskivaris, nauraa Jauhiainen.

Sellaisen tunnistaa siitä, että ravinnoksi kelpaa mikä tahansa tarjottu. Vaakku pistää poskeen suolakurkut ja chilitkin.

– Olen yrittänyt korjata sen ruokavalion terveellisemmäksi.

Jauhiaisen suojapaikkaan tullessa Vaakku ei pystynyt lentämään; pyrstö oli poikki ja siipisulkia puuttui.

Vaan nyt se on lentänyt jo viisi kuukautta.

– Jouluna avaan Vaakun häkin oven. Toivottavasti se ei ahnehdi liikaa vapautta ja lähde heti kauas pois.