Joulu Savossa jatkunut rauhallisesti – "Kuin normaali arkiyö"

Joulun vietto on sujunut rauhallisesti Itä-Suomen poliisin näkökannalta.

Aattona nopeasti erittäin liukkaaksi muuttunut sää aiheutti kolme pientä liikenneonnettomuutta, mutta huonosta ajokelistäkin selvittiin ilman suurempia onnettomuuksia.

Jouluyön aikana poliisia työllistivät pienet nujakoinnit.

- Ei ole mitään isompaa. Yö oli kuin normaali arkiyö, vertaa komisario Ilpo Kortelainen Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta.

 

Koko maassa joulurauha ei ole säilynyt yhtä hyvin. Esimerkiksi Hämeen, Sisä-Suomen ja Oulun poliisit ovat kertonut pahoinpitelyistä ja rattijuopumuksista.

Turuss ayriuttettiin polttaa joulupäivän aamuna turvapaikanhakijoiden majoitukseen tarkoitettu koulu. Rakennus oli tyhjillään.

Joulupukki sai sakot Nummelassa

Turvapaikanhakijoille tarkoitettu rakennus yritettiin polttaa Turussa

Jouluna poliisin on pitänyt kiireisenä rattijuopot ja pahoinpitelyt

Vanha pariskunta kuoli omakotitalopalossa Hämeenkyrössä

Jouluaatto on sujunut rauhallisesti

Uusimmat

Kotimaa

Viikon puolivälissä viilenee – Keski-Euroopan helteet eivät yllä Suomeen

Lähes 7  000 suomalaista elää avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa – "virallisia" sateenkaarilapsiperheitä vain 785

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Ministerit täydensivät tietoja omistuksistaan ja veloistaan: Rinne ilmoitti omistavansa sadantuhannen euron moottoripurren puolisonsa kanssa

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Tutut ruokabrändit ovat erilaisia ympäri Eurooppaa – Fantassa tuhdisti enemmän sokeria, sipseissä rasvaa

Tuoreelta aviomieheltä epäillään huijatun yli 100  000 euroa –  vaimolle vaaditaan vankeutta, myös kolme muuta syytteessä

"Seksuaalista itsemääräämisoikeutta olisi pitänyt vahvistaa jo aiemmin" – Professorin mukaan hallituksen lupaama seksuaalirikoslain kokonaisuudistus on kiireellisimpiä muutostarpeita rikoslaissa

Mies murtautui taloon, vei viinat ja teki kakan lattialle Huittisissa

Suomalaisten Turkin-matkailu elpyi, vaikka levottomuudet maassa jatkuvat – "Ihmisten muisti on aika lyhyt"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.