Journalistipalkinnosta kisaavat jutut Venäjän trolleista ja Portugalin veropakolaisista

Vuoden 2015 Suuri Journalistipalkinto -kilpailussa punnitaan jälleen alan parhaita saavutuksia.

Vuoden journalistin nimityksestä kilpailevat viestinnän monitoimiosaaja Markus Leikola, Yle uutisten Tom Kankkonen ja Helsingin Sanomien Vesa Sirén.

Vuoden jutuksi ovat ehdolla Jessikka Aron juttusarja Venäjän trollit Suomessa, Mirva Heiskasen, Pekka Lähteenmäen, Ismo Virran ja työryhmän Kuoleeko media -juttusarja sekä Tuomo Pietiläisen Vuorineuvokset muuttivat Portugaliin. Aron juttusarja on ilmestynyt Yle Kioskissa, Kuoleeko media -juttusarja Talouselämässä ja Pietiläisen kahden jutun kokonaisuus Helsingin Sanomissa.

Vuoden journalistisen teon voitosta kilvoittelevat viikoksi Tallinnaan muuttanut Aamulehden kulttuuritoimitus, Haaga-Helia ammattikorkeakoulun koulutusohjelmajohtaja Anne Leppäjärvi sekä Tuomas Peltomäen ja työryhmän Uutisraportti HSTV:llä ja Nelosella.

Vuoden kirjaksi ovat ehdolla Niina Junttilan Kavereita nolla – Lasten ja nuorten yksinäisyys, René Nybergin Viimeinen juna Moskovaan sekä Kimmo Oksasen Kasvonsa menettänyt mies.

Voittajat kerrotaan tv-gaalassa 15. maaliskuuta.

Uusimmat

Kotimaa

Uusi menetelmä ehkäisee ulkomaisten mansikoiden myyntiä suomalaisina

Käytettyjen kännyköiden kauppa kasvaa – huomioi nämä asiat, jos aiot ostaa puhelimen uusiokäyttöön

Moni ei saa pitää kesälomaa neljää viikkoa putkeen

Kommentti: Jussi Halla-aho taputellaan Tampereella jatkokaudelle – varapuheenjohtajuudesta kahden vahvan naisen kisa

Etelässä paistaa, pohjoisessa päivä on epävakainen

Helsinki Pride -viikko alkaa, liike-teemalla halutaan lisätä tietoa vähemmistöryhmien yhteisestä historiasta

Suurin osa eduskuntapuolueiden johtajista ei sallisi sukupuolen korjaamista alaikäisille – Helsinki Pride: "Lasten oikeuksia koskeva kysymys"

Muutaman kymmenen hengen mielenosoituksesta koko kansan juhlaksi – Pride-kulkue on paisunut sateenkaariväen tapahtumasta kymmeniätuhansia marssijoita kerääväksi yleisötapahtumaksi

Miten huumepoliisin päällikköä Jari Aarniota alettiin epäillä huumekauppaa pyörittäneeksi Pasilan mieheksi? Hovioikeus antaa ratkaisunsa niin sanotussa tynnyrijutussa torstaina

Juhannus oli sään ääripäiden juhlaa: Yhtäällä hellettä ja toisaalla lähellä nollaa, 10  000 salamaa ja myrskypuuskia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.