Juankoski joutuu lomautuksiin

Juankosken kaupungin yhteistoimintaneuvottelut on käyty. Henkilöstön lomautukset ovat todennäköiset.

- Olemme keränneet tietoja talousarvion ylityksestä, eikä helpotusta ole löytynyt, toteaa Juankosken kaupunginjohtaja Petri Kangasperko .

Tavoitteena on kahden viikon mittaiset lomautukset tämän syksyn aikana. Lomautukset aiotaan toteuttaa mahdollisimman kattavasti, jotta tarvittaviin säästöihin päästään. Kaupunki kuvaa säästötarvettaan pakottavaksi.

Maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle esitetään, että se hyväksyy henkilöstön lomauttamisen täytäntöönpanon ja delegoi kaupunginjohtajalle toimivallan päättää lomautuksista.

Ennen lomautusten toimeenpanoa eri toimialojen tulee vielä laatia yksityiskohtaiset lomautussuunnitelmat.

Kaupunginhallitus kuulee maanantaina sosiaalijohtajaa siitä, miten lomautukset voidaan toteuttaa sosiaalityössä.

Koillis-Savon kansanterveystyön kuntayhtymän hallitus käsittelee asiaa tiistaina.

Lomautusten ulkopuolelle jäisivät palkkatuella työllistetyt, projektityöntekijät, tämän vuoden aikana vanhuuseläkkeelle jäävät sekä ne määräaikaisessa työsuhteessa olevat työntekijät, jotka eivät toimi vakinaisen työtekijän sijaisena.

Lomautukset eivät koskisi myöskään luottamusmiehiä eikä varsinaisia työsuojeluvaltuutettuja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.