Juhannuksena polskitaan viileissä vesissä

Järvien pintavesien lämpötilat ovat nyt lähellä kesäkuun viileitä keskiarvoja.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan Etelä- ja Keski-Suomessa järvien pintavedet ovat keskimäärin 1-2 astetta keskiarvoa lämpimämpiä. Pohjoisessa lämpötilat ovat keskiarvon tuntumassa, mutta osa vesistä jää asteen tai pari alle keskiarvon.

Yhden ja kahden asteen heilahdukset keskiarvossa ovat normaalia vuosittaista vaihtelua. Jos sää jatkuu nykyisellään, suuria muutoksia ei lähipäivinä ole tulossa.

Ilman lämpötilan lisäksi uimavesiin vaikuttavat sade ja tuuli.

Kun järvi alkaa kesän edetessä lämmetä myös pohjasta, tuulen vaikutus pintalämpötilaan vähenee.

Ympäristökeskuksen verkkosivuilta voi joka aamupäivä tarkistaa, kuinka lämmintä tai kylmää vesi on kussakin mittauspisteessä.

Sade- ja ukkoskuuroja nähdään tänään etenkin maan etelä- ja keskiosissa. Poutaisinta on maan länsiosissa.

Kainuussa ja Pohjanmaalla lämpötila voi kohota 22 asteeseen. Parikymmentä astetta voi ylittyä myös Tornionjokilaaksossa ja lounaisrannikolla.

Suomeen saapuu huomenna kaakosta saderintama, joka vaikuttaa etenkin Itä-Suomeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.