Junat palaamassa aikatauluun

Junaliikenne palasi on palannut vähitellen normaaliksi Helsingissä eilen sattuneen ratapihaonnettomuuden jäljiltä. Turman vahinkoja korjattiin koko päivän ajan Helsingin rautatieasemalla. VR arvioi, että työ saadaan valmiiksi ylihuomisen aikana.

Huomenna junaliikenteeseen turman raivaustöiden ei VR:n mukaan pitäisi vaikuttaa, sillä loppiaisen takia junavuoroja ajetaan harvemmin.

Tänään junaturma tuntui etenkin rantaradan lähijunaliikenteessä, jota ajettiin tavallista vähäisemmin vuoroin iltaan asti. Pääradalla lähiliikenne taas sujui tavalliseen tapaan. Turma ei VR:n mukaan vaikuttanut tänään kaukojunien kulkuun. Useat kaukojunat tosin myöhästelivät muista syistä.

Rantaradan suunnan lähijunaliikennettä haittasi raidepula. Turvallisuusmääräysten takia Helsingin aseman 19 raiteesta kolme oli suljettu.

Junien lähiliikenne alkaa toimia pääkaupunkiseudulla

Junan vaunut törmäsivät hotelliin Helsingissä