Jungner: Suomi ei tarvitse uusia puolueita vaan uusia ideoita

SDP:stä eronnut entinen kansanedustaja ja puoluesihteeri Mikael Jungner sanoo, että Suomi ei tarvitse uusia puolueita vaan uusia ideoita. Jungner ei halunnut torstaiaamuna muutoin kommentoida tietoja uudesta poliittisesta liikkeestä.

Jungner totesi, että voidaan viikonloppuna palata asiaan.

Hän kommentoi asiaa STT:lle lyhyesti aamulla ollessaan menossa MTV:n Huomenta Suomen lähetykseen.

Huomenta Suomi -lähetyksessä Jungner arvioi, että Suomen järjestelmässä on jotain vialla.

– 1990-luku oli vielä paraatimarssia. Suomen asiat alkoivat jämähtää noin vuonna 2002. Jokainen puolue on käynyt vuorollaan epäonnistumassa sote-jutuissa.

Jungner linjasi myös MTV:lle kysymystä siitä, onko perusteilla uusi puolue.

– Ei Suomi tarvitse enää sitä 19:ttä puoluetta.

Helsingin Sanomat kertoi illalla, että kokoomuksen kansanedustaja Hjallis Harkimo ja Jungner ovat perustamassa uutta poliittista liikettä Suomeen. Lehden mukaan liikkeen tarkoituksena on asettaa ehdokkaita eduskuntavaaleissa ensi vuonna. Liike edustaisi markkinaliberaalia linjaa ja saattaisi viedä äänestäjiä etenkin kokoomukselta.

"Jos mitään haluaa saada aikaan, pitää toimia ryhmänä"

Twitterissä mahdollisen uuden poliittisen liikkeen jäseninä on spekuloitu nimiä laidasta laitaan. Useat esiin nostetut nimet ovat kiistäneet aikeet liittyä mahdolliseen uuteen liikkeeseen.

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen tviittasi olevansa jo markkinaliberaalissa puolueessa.

– Jossa voin vaikuttaa asioihin, Vartiainen kirjoitti.

Vartiainen sanoi STT:lle, ettei ole ollut minkäänlaisissa keskusteluissa uudesta liikkeestä eikä tiedä asiasta mitään.

– Sen huomaa politiikassa, että politiikassa on koko ajan liikkeellä hirveä määrä juoruja, jotka eivät pidä paikkansa. Minä en usko mitään ennen kuin näen, Vartiainen sanoi.

Vartiainen sanoi, ettei hänelle tulisi mieleenkään spekuloida tällaisella.

– Politiikka on sellaista toimintaa, että jos mitään haluaa saada aikaan, pitää toimia ryhmänä. Eduskuntaryhmässä yhtenäisesti ja hallituksessa yhtenäisesti, Vartiainen sanoi.

Vihreiden kansanedustaja Antero Vartia sanoi Twitterissä, että kukaan ei ole kysynyt mukaan uuteen puolueeseen tai kansanliikkeeseen.

– Tuskin kysyvätkään. Asiaa paremmin tuntevat tietävät, että olen oikeassa paikassa, Vartia kirjoitti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

HS: Harkimo ja Jungner puuhaavat uutta poliittista liikettä