Jussi Niinistö: Ylen tiedoissa voi olla kyse informaatio-operaatiosta

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kertoo STT:lle, ettei Puolustusvoimat rajoita millään tavalla Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten ottamista töihin. Niinistön mukaan kyse voi olla informaatio-operaatiosta, jolla levitetään tarkoituksella virheellistä tietoa varteenotettavan median kautta.

Yle kertoi aiemmin tänään, että Puolustusvoimat ei ota enää töihin Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia, ja lisäksi varusmiespalvelukseen tulevien kaksoiskansalaisten koulutusta rajoitetaan.

Niinistö sanoo, että varusmiehiltä ei edes kysytä mahdollisesta kaksoiskansalaisuudesta. 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Yle: Puolustusvoimat ei ota töihin Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia

Uusimmat

Kotimaa

Helsingin Eerikinkadun ullakkopalo saatiin hallintaan – ei henkilövahinkoja, mutta alapuolen asunnot kärsivät vesivahinkoja

EU-parlamentin ympäristövaliokunnassa puhunut Hakkarainen vähätteli ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen

Jasper Pääkkönen junaili rahaa salassa pidettyihin patokauppoihin – Kauppojen odotetaan parantavan uhanalaisten kalojen tilannetta

Elsi Katainen EU-parlamentin maatalousvaliokunnan varapuheenjohtajaksi

Helsingin Hietalahdessa ammuttiin keskellä kirkasta päivää – silminnäkijät STT:lle: Kuului kolme laukausta ja raksavaatteisiin pukeutunut mies poistui aseen kanssa

Epäilty rattijuoppo ajoi nokkakolarin marjanpoimijoiden pikkubussin kanssa Seinäjoella –  loukkaantuneista kaksi sai vakavia vammoja, ei enää välitöntä hengenvaaraa

Arvostettu tutkija on poissa – Professori Aulikki Nissinen menehtyi kesämökillään

Vanhusten hoitokodin johtajalle ehdollista lääkehoidon ja lääkäriin viennin laiminlyönnistä – asukkaat kärsivät pakkoliikkeistä ja tokkuraisuudesta

Fitness-vaikuttajan puolisoon kytkeytyvässä huume- ja dopingtutkinnassa epäillään myös yhtä poliisia

Macron: 14 maata mukana väliaikaisessa järjestelyssä Välimereltä pelastettujen jakamiseksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.