KHO: Poliisilla ei ollut oikeutta kieltää alastonta taide-esitystä

Poliisilla ei ollut oikeutta kieltää taide-esitystä, jossa nainen oli alasti, korkein hallinto-oikeus (KHO) linjasi tiistaina.

Kyse oli hollantilaisen Dries Verhoevenin Ceci n'est pas... -teoksesta, jonka kohtauksessa yli 80-vuotias nainen istuu lasivitriinissä alasti, nuoren naisen naamio kasvoillaan ja peruukki päässään.

Kohtaus esitettiin Lasipalatsin aukiolla marraskuussa 2014. Koska poliisi kielsi esiintymisen alastomana, taiteilijalla oli yllään alusvaatteet.

Poliisi perusteli kieltoa sillä, että teos loukkasi sukupuolisiveellisyyttä. Hallinto-oikeus päätyi samaan lopputulokseen, mutta Q-teatteri valitti päätöksestä KHO:hon.

KHO korostaa, että sananvapautta voidaan rajoittaa vain äärimmäisen poikkeuksellisissa tapauksissa. Tässä tapauksessa KHO:n mukaan kokoontumislain mukaista perustetta esityksen kieltämiseen ei ollut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Leppä torjuu maito- ja lihakiellot: "Asiassa ollaan hakoteillä, jos kieltoja perustellaan ilmastosyillä."

Ulkomailta tuoduille henkilöille hankittiin suomalaiset henkilötunnukset, näiden nimiin otettiin pikavippejä ja luottokortteja – epäillyllä huijauksella saatiin yli 700  000 euroa

Poliisi kaipaa havaintoja valkotakkisesta miehestä Espoossa – epäillään yrittäneen napata 9-vuotiaan pojan

Korkein oikeus perui vartijan murhanneen vangin vapauttamisen – Vanki oli liittynyt vankilassa UB-jengin täysjäseneksi

Poliisi saanut kiinni etsimänsä nuoren naisen Harjavallassa – etsittiin epäiltynä väkivaltarikoksesta

Täyteen vuokratut ostarit houkuttelevat pois keskustoista maakunnissa, pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa liiketiloja on tyhjillään

Ravitsemusterapian professori Ursula Schwab torjuu maito- ja lihakiellot: "Kiellot johtavat aina ongelmiin"

Maaseudun Tulevaisuus: Enemmistö ei karsisi lihaa ja maitoa koulujen ja päiväkotien ruokalistoilta

Lähestymiskieltojen määrä vajosi alemmas kuin koskaan – Kansainvälinen asiantuntijaryhmäkin ihmettelee Suomen alhaisia lukuja

Länsi-Balkanin laajentuminen repii jäsenmaita – EU-johtajat päättivät kokouspäivän ilman tulosta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.