KL: Syksyn ja talven etelänmatkoja myydään nyt vauhdilla

Kauppalehden mukaan syksyn ja talven lomamatkoja myydään jo nyt täysillä. Valmismatkojen kysyntä on kasvamassa viime vuoteen verrattuna merkittävästi. Osa matkatoimistoista onkin lisännyt tarjontaa esimerkiksi syyslomaviikolle.

Finnmatkat on järjestänyt lisälentoja Kyprokselle syyslomaviikolle. Aurinkomatkojen mukaan kysyntä on kasvanut erityisesti Thaimaan ja Miamin matkojen osalta. Tjäreborg on varannut syyslomaviikon Kanariansaarten lennoille tavallista suuremmat koneet, sillä esimerkiksi Fuerteventura on jo myyty ensimmäiselle syyslomaviikolle loppuun.

Tjäreborgin syyslomakauden myynti on kasvanut viime vuoteen verrattuna tähän mennessä 5–6 prosentilla. Aurinkomatkat kasvatti ennakkoon kapasiteettiaan noin kymmenellä prosentilla viime vuoteen verrattuna.

Sää on yksi tärkeimmistä matkojen myyntiin vaikuttavista tekijöistä. Sateinen ja vaihteleva keli tietää matkatoimistoille kiireitä.

– Jos juhannukseen asti sataa kissoja ja koiria, niin se pelastaa matkanjärjestäjille aina oikeastaan koko loppuvuoden, Suomen matkatoimistoalan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti sanoo Kauppalehden haastattelussa.

Lähde:

Kauppalehti