KRP: WinCapita ehti kerätä jättipotin viime hetkellä

Sijoitusklubi WinCapita keräsi jättimäisen summan rahaa vain hetkeä ennen koko toiminnan lopettamista.

Sijoitusklubi kasvatti jäsenmääräänsä ja keräsi uusia sijoituksia yli 35 miljoonaa euroa parissa kuukaudessa, kertoo keskusrikospoliisi. Samaan aikaan vanhoille jäsenille maksettiin tilityksiä lähes yhtä paljon.

KRP:n esitutkinnan mukaan rahat liikkuivat tilisiirtoina, mutta jäsenet antoivat huomattavasti rahaa myös käteisenä. WinCapita-suosittelijoiden haltuun on jäänyt merkittävästi käteistä, kertoo keskusrikospoliisi. KRP kehottaa käteistä antaneita ottamaan yhteyttä poliisiin, jotta tutkinta edistyisi.

Sijoitusklubin toiminta päättyi viime vuoden maaliskuussa, kun klubin nettisivut sulkeutuivat. WinCapitaan tehtyjen sijoitusten määrä oli yhteensä sata miljoonaa euroa. Sijoitusklubin toiminta alkoi vuonna 2005.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen on erotettu eduskuntaryhmästä

EU:n elpymispakettia puidaan tänään eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa – paketti parhaillaan EU-ministerivaliokunnassa

Lapin tulvatilanne näyttää hyvältä – vain Tornionjokilaaksossa huippu saavuttamatta

Koulutuslakeihin esitetään mahdollisuutta vuorotteluun lähi- ja etäopetuksen välillä koronavirustilanteen vaatiessa

Työllisyyden kuntakokeilusta hallituksen esitys – kokeilu alkamassa koronan takia vasta tammikuussa

Vantaan Koivukylän henkirikoksesta kahdelle vuosien vankeustuomiot – uhria pahoinpideltiin vasaralla, kuristettiin johdolla kuoliaaksi

Hallitus kertoo syksyn koulutusta koskevista suunnitelmista koronan varalle – seuraa tiedotustilaisuutta

Suomessa ei tänään yhtään uutta varmistettua koronavirustartuntaa, uusia kuolemantapauksia yksi

Hamppua viljeltiin kiinteistöillä syrjäseuduilla, rahat päätyivät pääosin Serbiaan – Oulun käräjäoikeus langetti ehdottomia ja ehdollisia vankeustuomioita

Euroopan päätöksentekijöiden joukossa etniset vähemmistöt ovat aliedustettuina, eikä tietoa puutteiden korjaamiseksi ole tarpeeksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.