KRP:llä kaksi miljoonaluokan veropetostutkintaa

Keskusrikospoliisi on saanut loppusuoralle kahden ison harmaan talouden rikosjutun esitutkinnan. Rakennusalan kuittikauppajutussa KRP epäilee, että neljä yhtiötä olisi kiertänyt veroja ja työeläkemaksuja aliurakointifirmojen kautta vuosina 2007-2011. Kyse on ainakin kahdesta miljoonasta eurosta. Esitutkinnan aikana on kuulusteltu noin 80:tä henkilöä rikoksesta epäiltynä. Esitutkinta valmistuu lopullisesti kesän aikana.

Toisessa jutussa on kyse henkilöstön vuokrauksesta kuljetusalan yrityksille. KRP mukaan useiden pääkaupunkiseudulla toimivien yhtiöiden epäillään jättäneen vero- ja työeläkemaksuja maksamatta noin kolme miljoona euroa. Toiminta on jatkunut vuosia, ja osa varoista on siirretty ulkomaille.

Juttu siirtyy syyteharkintaan syksyyn mennessä.

Kummankin jutun esitutkinnassa on ollut mukana myös Uudenmaan verotarkastusyksikkö.