KSML ja Hankasalmen Sanomat: Taksikuskit pelottavat lapsia - ovat kiroilleet ja huutaneet

Muutaman taksinkuljettajan käytös on pelottanut lapsia, vanhuksia ja vammaisia Keski-Suomessa Hankasalmella, kertovat Keskisuomalainen ja Hankasalmen Sanomat.

Lehtien mukaan kuljettajat ovat jopa huutaneet ja kiroilleet asiakkailleen, jos asiakkaat ovat viivytelleet tai eivät ole uskaltaneet tulla kuskin kyytiin. Lapsia on myös jätetty ilman koulukyytiä ja haukuttu etanoiksi.

- Alun perin ajattelin, että ongelmat kohdistuvat vain muutamaan kuskiin, mutta syksyn mittaan palautetta on tullut useasta kuskista. Käytösongelmat koskevat vain harvoja, mutta kyyditsemistavoista on tullut paljon valituksia, Hankasalmen kunnanjohtaja Matti Mäkinen kommentoi asiaa Helsingin Sanomille.

Matti Mäkinen kertoo HS:lle, että asiat yritetään saada kuntoon puhumalla, mutta jos niin ei käy, on mietittävä muita keinoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.