Kaavilla 534 allekirjoittajaa – kansanäänestys kyläkouluista mahdollinen

Kaavi saattaa joutua järjestämään kansanäänestyksen kyläkoulujen lakkauttamisesta. Osa kaavilaisista niin on suivaantunut kunnan suunnitelmista lakkauttaa Luikonlahden ja Kortteisen kyläkoulut ensi syksynä, että koulujen puolesta on kerätty 43 nimilistaa, joissa on yhteensä 534 allekirjoittajaa. He vaativat neuvoa antavaa kansanäänestystä kyläkoulujen säilyttämiseksi toistaiseksi.

Kuntalain mukaan kansanäänestysaloitteen voi tehdä vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista. Valtuuston on viipymättä päätettävä, toimitetaanko aloitteessa tarkoitettu kansanäänestys.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Kaavin kunnan äänioikeutettujen määrä oli yhteensä 2 740 henkilöä, josta viisi prosenttia on 137 henkilöä, näin ollen lain edellyttämä määrällinen vähimmäisvaatimus täyttyy reilusti.

Maanantain kokoontuva kunnanhallitus käsittelee asiaa. Päätösesityksen mukaan aloite pitäisi lähettää valtuuston harkittavaksi.