Kadonneen nunnan etsintöjä jatketaan tänä syksynä

Poliisi jatkaa Heinävedellä kesällä kadonneen nunnan etsintöjä, kun maaston vehreys vähenee ja poliisikoiria on vapaana etsintöihin.

Etsintöjä jatketaan vielä tänä syksynä niin, että poliisin erikoiskoulutetut ruumiskoirat ohjaajineen käyvät mahdollista katoamisaluetta uudestaan.

Lintulan luostarista 11. heinäkuuta kadonnutta nunnaa etsittiin katoamisen jälkeen mahdollisimman tehokkaasti poliisin johdolla.

Etsinnöissä käytettiin poliisin partiokoiria, vapaaehtoisia, veneitä, dronea, poliisin erikoiskoulutettuja ruumiskoiria ja muun muussa Rajavartiolaitoksen helikopteria.

Kadonnutta heinävetistä 73-vuotiasta naista ei kuitenkaan löydetty. Metsämaasto on hyvin peitteistä, ja sen etsintä oli siksi hidasta.

Kadonneen tarkkaa kulkemareittiä ei tiedetä. Hän oli liikkunut 11. heinäkuuta illalla luostarin lähellä tiellä ja käynyt katsomassa läheisen maatilan palopaikkaa. Nunna oli saattanut kerätä myös saniaisia ja kukkia seuraavan päivän tapahtumaa varten luostariin.

Nunnan huomattiin puuttuvan luostarista seuraavana aamuna.

Kadonnut nunna on hyvin harvinainen tapaus ja se herätti ihmetystä Lintulassakin. Lintulan luostarissa on yhteensä vain yhdeksän nunnaa.

Lintulan Pyhän kolminaisuuden luostari on Pohjoismaiden ainoa ortodoksinen nunnaluostari.

Nunnaluostari sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Valamon luostarista eli Uuden Valamon ortodoksisesta luostarista, joka on myös Heinäveden suosituin turistikohde.

Ruumiskoirat etsivät nyt maastosta - nunnan katoamispaikka ei ole tarkentunut

Ruumiskoirat avuksi Heinävedelle - poliisi jatkaa nunnan etsintää

Nunnan etsinnät maastosta jatkuvat kolmatta päivää

Nunnan etsinnät jatkuvat - erikoinen katoaminen yllätti, poliisi julkisti kuvan

Nunna katosi yllättäen – poliisi pyytää havaintoja