Kahdeksan kuntaa haluaa vaihtaa sote-aluetta

Viiden suuren sote-alueen rajat voivat vielä muuttua. Kahdeksan kuntaa on ilmoittanut haluavansa vaihtaa alueelta toiseen, kerrotaan sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Lahti sekä sen lähikunnat Pukkila ja Kärkölä haluaisivat siirtyä Tampereen alueelta Helsinkiin. Tampereen alueelle halajavat lännestä Karvia, Jämijärvi ja Punkalaidun, sekä idästä Keuruu ja Uurainen.

Sote-lakiesitystä valmisteleva parlamentaarinen ohjausryhmä päättää, sallitaanko kuntien vaihtaa aluetta.

Sosiaali- ja terveysministeriö on puinut kuntien siirtymishaluja ja kirjoittanut ohjausryhmälle muistion, jossa analysoidaan siirtymisiä, sanoo osastopäällikkö Kirsi Varhila ministeriöstä. Muistion sisältö ei ole julkinen.

Jos perusteet ovat järkeviä, alueiden rajalla sijaitsevan kunnan siirtymishalu todennäköisesti tyydytetään, Varhila arvioi. Ainoan muuttohaluisen suuren kaupungin eli Lahden siirtyminen etelään on kuitenkin hankala ratkaistava. Tämä paisuttaisi Helsingin sote-alueen, joka on muutenkin väestömäärällisesti suurin, vielä suuremmaksi. Lisäksi Lahden naapurikuntia ei voi pakottaa siirtymään. Tämä rikkoisi seudun kokonaisuuden, Varhila arvioi.

Keskellä Keski-Suomea sijaitseva Uurainen haluaa loikata Kuopion alueelta länteen, mitä Varhila ihmettelee.

- Silloin jää pohtimaan sitä, että mitähän kunnan päätöksenteossa on ihan oikeasti pohdittu, kun on esitetty toista aluetta. Ellei ole ajatuksena, että siinä ne muutkin naapurikunnat välistä ovat suuntautumassa toiselle alueelle.

Varhilan mukaan muuttoa tarkastellaan kokonaisuutena, muun muassa kuntalaisten asiointisuuntia, meneillään olevia kuntaliitosselvityksiä ja päättäjien perusteluita.

- Jos se rikkoo pahasti esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen toiminnallisen kokonaisuuden, sitten joudutaan harkitsemaan, onko se järkevää.

Jos kunnan siirtymätoive tyrmätään, kunta voi valittaa asiasta, Varhila sanoo.

- Ei tämä ole kiveen iänkaikkisesti hakattua, vaan kunta voi jatkossakin esittää vaihtamista toiseen alueeseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

MTV: Jari Aarniota epäillään törkeästä velallisen epärehellisyydestä vuosina 2016–2018

Kello tikittää ilmastotoimille, mutta hallitus edelleen selvittää – Kulmunin mukaan asioiden tekeminen hyvin vaatii aikaa

Helsingin Hietalahden ampumisen taustalla kahden suvun riita, epäillyn sukua oli painostettu lähtemään Suomesta

Ruokavirasto aloittaa yt-neuvottelut, arvioitu vähennystarve lähes sata henkilötyövuotta – Kuopiossa tutkitaan eläintauteja

EU-jäsenyys maksoi viime vuonna 105 euroa jokaista suomalaista kohti

Oikeusministeri Henriksson: Virkamiehiin kohdistuvan maalittamisen tulisi olla virallisen syytteen alaista

Lääkesaatavuudessa jo yli 1  300 häiriötä tänä vuonna – huoli rintasyöpälääke letrotsolista sen sijaan ohi

Vuoden 2019 Paikallislehtikilpailun finalistit on valittu – mukana on myös Kiuruvesi-lehti

Kivihiilen ja turpeen poistuminen tuplaa puupolttoaineen käytön – "Sellaista määrää puuta ei löydy mistään"

Vihreän Langan toiminnan päättyminen herättää surua ja tyrmistystä päätoimittajissa: "En olisi ajatellut, että vaalivoiton jälkeen tapahtuu näin"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.