Kaikki Suomessa kiinnostaa Venäjää: "Se tapa, jolla presidentti Vladimir Putin katsoo maatanne"

Toimittaja Luke Harding kaivaa olkalaukustaan esiin foliovuoratun kännykkäpussin ja sujauttaa puhelimensa siihen.

– Käytän aina tätä. Kaikki viestini ovat kryptattuja: ja ennen kuin ehdit kysyä, niin luonnollisesti teippaan aina läppärin kameran linssin. Ylipäänsä yritän välttää elektroniikan käyttöä niin paljon kuin mahdollista, koska siinä on niin suuri salakuuntelun ja -katselun vaara.

Harding ei ole kuka tahansa foliohattuilusta innostunut sanaseppo, vaan Euroopan tunnetuimpia tutkivia toimittajia. Hän on kirjoittanut useita teoksia, joista tuoreimman nimi on Vaiennettu. Se käsittelee KGB:n entisen agentin Aleksandr Litvinenkon murhaa Britanniassa.

Harding toimi Venäjällä brittilehti Guardianin kirjeenvaihtajana vuoteen 2011 saakka, jolloin häntä ei enää päästetty palaamaan maahan. Hardingista tuli tuolloin ensimmäinen Venäjältä karkotettu toimittaja sitten kylmän sodan. Samana vuonna hän julkaisi Venäjää käsittelevän teoksensa Mafiavaltio.

Harding, jos kuka, osannee siis vastata kysymykseen, pitäisikö Suomen olla huolestunut Venäjän vaikutusvallasta?

– Suomella on totta kai syytä olla hermostunut. Se tapa, jolla presidentti Vladimir Putin katsoo maatanne, on KGB:n vakoilijan tapa. Putin ei usko demokraattisiin mielipiteisiin, ihmisoikeuksiin tai instituutioihin. Hän petkuttaa ja valehtelee, Harding sanoo.

– Totuudella ei ole hänelle merkitystä. Vain sillä on merkitystä, mikä ihmiset voidaan saada uskomaan totuutena. Ja hän johtaa naapurimaatanne.

 

Venäjää kiinnostaa Suomessa kaikki

 

Harding tekee näkemyksensä selväksi myös suomalaisille lukijoille kirjoittamassaan esipuheessa.

– Venäjä pitää Suomea osana lähiulkomaitaan, vaikutuspiiriään. Sillä on veto-oikeus Suomen geopoliittisiin ja sotilaallisiin päätöksiin varsinkin Natoa koskevan kiistanalaisen kysymyksen suhteen.

Hardingista on täysin selvää, että Venäjällä on jatkuvasti käynnissä Suomeen kohdistuvia kybervakoiluoperaatioita.

– Venäjä on kiinnostunut kaikesta, mitä te teette, erityisesti jos se koskee Natoa tai Euroopan unionia. Venäjälle kummatkin yhteisöt ovat yksiselitteisesti vihollisia, hän sanoo.

Hardingin maalamaa kuva Venäjästä on synkkä: aggressiivinen valtio, jossa ylintä valtaa käyttää "pieni, huumorintajuton mies, joka oli joskus KGB:n agentti". Valtio, jossa hallitusta kritisoivilla on ollut omituinen tapa kuolla.

Miten tässä voi enää säilyttää mielenrauhansa?

– Yksinkertaista: aina kannattaa olla iloinen, kertoa totuus ja käyttää tätä, Harding sanoo ja heiluttaa nauraen kännykkäpussiaan.