Kaivantoturmien määrä hätkäytti viranomaiset

Suomessa analysoidaan kaikki vakavimmat kaivanto-onnettomuudet. Liikenneviraston mukaan sortumia on sattunut niin paljon, että työmaiden turvallisuutta on parannettava ja selvittävä tarkemmin vahinkojen määrä, syyt ja miten tilanteita voidaan estää.

Viimeksi torstaina Suonenjoella työntekijä hautautui hiekkaan, kun kaivannon reuna sortui hänen päälleen.

Tapauksessa vältyttiin kuolemalta, kun miehen työtoverit olivat heti paikalla ja kaivoivat miehen kasvot ja rinnan esiin puristuksista.

Kaivantoturmia selvittävä tutkimushanke valmistuu tämän vuoden loppuun.

Hankkeen on käynnistänyt Liikennevirasto, sen toteuttaa tilauksesta Ramboll Finland ja rahoittaa valtion työsuojelurahasto.

Tarkoitus on käydä läpi lainsäädännön vaatimukset ja alan ohjeistukset, analysoida kuolemaan johtaneet turmat ja kerätä tietoja työsuojelutarkastajilta koko maasta.

Kaivannot liittyvät lähes kaikkiin rakennushankkeisiin, sillä niitä tehdään vesihuollon, kaukolämmön, teiden, katujen ja rautateiden takia. Kaivantoja tehdään sekä ammattityönä että esimerkiksi pienimuotoisemmin kotien ja mökkien pihoissa.

Hankkeen tarkoitus on selkiyttää vastuut ja luoda toimintamallit, miten kaivannot suunnitellaan ja toteutetaan turvallisesti.

 

Aiheesta lisää perjantain Savon Sanomissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kaivannon reuna sortui miehen päälle