Kaksi kuoli ja yksi loukkaantui auton ulosajossa Vaalassa

Kaksi miestä kuoli ja yksi mies loukkaantui henkilöauton ulosajossa Vaalassa keskiviikkona, kertoo Oulun poliisilaitos tiedotteessaan. Onnettomuus tapahtui Vaalassa Neittäväntiellä hieman ennen kolmea iltapäivällä.

Kuljettajana ollut 1980-luvulla syntynyt mies loukkaantui, ja kyydissä olleet kaksi 1960-luvulla syntynyttä miestä kuolivat. Poliisi epäilee kuljettajan olleen päihtynyt.

Onnettomuuspaikalla oli useita poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköitä sekä onnettomuustutkintalautakunta. Henkilöauton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kuolemantuottamuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisi pyytää tapahtumapaikalla ennen poliisin tuloa olleita henkilöitä ilmoittamaan yhteystietonsa hätäkeskukseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.