Kalakilpailu päättyy ja uusi alkaa

Savon Sanomien perinteinen kalenterivuosittain käytävä kalakilpailu päättyy vuoden lopussa ja uusi kilpailu alkaa entiseen tapaan tammikuun alusta. Vuoden 2014 kalakilpailuun tarkoitetut kalat on ilmoitettava viimeistään 10.1.2015 mennessä.

Syksy ja alkutalvi ovat olleet Savossa kalastukselle ongelmallisia. Pienemmissä järvissä on ollut osittain jäätä, mutta pahimmillaan niin, ettei ole ollut kunnolla sulaa vettä mutta ei myöskään kantavaa jääkuorta. Suuremmat järvien selät pysyivät sulana pahimman lumituiskun ajan ja jouluviikon pakkaset tekivät niille kalastajan kantavan jääpeitteen.

Uuteen kalakilpailuun voivat osallistua henkilöt Savon Sanomien levikkialueelta pyydystämillään kaloilla. Kilpailukaloja ovat ahven, ankerias, hauki, kuha, lahna, lohi, made, siika, säyne ja taimen. Kaikille kalalajeille on oma sarjansa. Sarjojen voittajista valitaan vuoden kala, joka palkitaan erikoispalkinnolla.

Talvipilkkisarjat ovat ahvenelle ja hauelle, molemmille omansa. Ahvenelle on oma kesäaikainen vapaonkisarja. Lisäksi on sarja muut kalat, jossa varsinaisesti kalan koko ei ratkaise. Tässä sarjassa voiton voi viedä lajin kokoon suhteellisen suuri kala tai kala, jonka pyyntiin liittyy jotakin erikoista. Perinteisesti palkitsemme myös alle 15-vuotiaat kalastajat jollakin kannustuspalkinnolla.

Ilmoituksen mukaan voi liittää valokuvia. Digikuvia ei pidä muokata, vaan ne on parasta lähettää alkuperäisessä koossaan ja muodossaan. Kuvan mukaan on liitettävä valokuvanottajan nimi ja tiedot ketä kuvassa on. Ilmoittaessasi kalan kilpailuumme, kerro pyyntiaika ja paikka, kertomus kalastustapahtumasta on myös toivottava. Älä unohda ilmoittaa yhteystietojasi. Kalakilpailumme kärkipaikkoja tavoittelevista kaloista toivotaan mukaan myös virallisen vaa’an punnituskuitti tai ainakin tieto missä kala on punnittu. Valtaosa kaloista on punnittu kauppaliikkeissä.

Kalakilpailuun voi ilmoittautua mukaan myös postitse, osoitteella: Savon Sanomat, PL 68, 70101 Kuopio. Kuoreenmerkintä: kalakilpailu / Veijo Miettinen. Mukaan voi ilmoittautua myös sähköpostilla: veijo.miettinen@dnainternet.net. Kuittaus lähetyssähköpostiin varmistaa viestin perille saapumisen. Lähetä ilmoitus mahdollisimman pian pyynnin jälkeen.

Uusimmat

Kotimaa

Viikon puolivälissä viilenee – Keski-Euroopan helteet eivät yllä Suomeen

Lähes 7  000 suomalaista elää avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa – "virallisia" sateenkaarilapsiperheitä vain 785

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Ministerit täydensivät tietoja omistuksistaan ja veloistaan: Rinne ilmoitti omistavansa sadantuhannen euron moottoripurren puolisonsa kanssa

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Tutut ruokabrändit ovat erilaisia ympäri Eurooppaa – Fantassa tuhdisti enemmän sokeria, sipseissä rasvaa

Tuoreelta aviomieheltä epäillään huijatun yli 100  000 euroa –  vaimolle vaaditaan vankeutta, myös kolme muuta syytteessä

"Seksuaalista itsemääräämisoikeutta olisi pitänyt vahvistaa jo aiemmin" – Professorin mukaan hallituksen lupaama seksuaalirikoslain kokonaisuudistus on kiireellisimpiä muutostarpeita rikoslaissa

Mies murtautui taloon, vei viinat ja teki kakan lattialle Huittisissa

Suomalaisten Turkin-matkailu elpyi, vaikka levottomuudet maassa jatkuvat – "Ihmisten muisti on aika lyhyt"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.