Kallion lukion ex-rehtori selvityksessään: Teatteriopettajan toiminta nousi esiin viimeksi viime vuonna

Kallion lukion teatteriopettajan epäasiallinen toiminta nousi koulussa esiin viimeksi viime vuonna, mutta siihen puututtiin vain keskustelulla.

STT kertoi marraskuun alussa, että helsinkiläisen Kallion lukion teatteriopettaja on piinannut ja lähennellyt lukuisia naispuolisia opiskelijoita vuosien ajan. Opettaja kiistää syytökset.

Lukion aiempi rehtori Helena Helenius-Lamminparras on antanut selvityksen Helsingin kaupungille. Siinä hän kertoo, että yksi opiskelijoista tuli puhumaan opettajasta kesällä 2016. Opiskelijan mielestä kyseinen teatteriopettaja suosi kauniita tyttöjä ja sai osan tytöistä helposti pauloihinsa sekä oli usein vihainen. Rehtori otti kerrotun puheeksi opettajan kanssa.

 

Juristi neuvoi pysymään "yleisellä tasolla"

Rehtorin mukaan opettajan nimi ja käytös tulivat lisäksi esiin koulun vuoden takaisessa tasa-arvokyselyssä. Hän ei muista, mitä asioita siitä tarkalleen kävi ilmi. Rehtori kertoo olleensa kyselystä kahdesti yhteydessä juristiin. Tämä oli kuitenkin neuvonut puhumaan asiasta koulussa vain yleisellä tasolla.

– Olisin itse edennyt niin, että olisin näyttänyt tuloksista ne kohdat opettajalle, jotka koskettivat häntä, ja aloittanut asian selvittämisen. Sain kuitenkin ohjeen, että tulokset on pidettävä todella nimettöminä.

Ajatus oli, että vastauksista kertominen voisi paljastaa opettajalle, kuka hänestä oli kirjoittanut.

Näin opettajan toimintaan ei enää puututtu, ja rehtorikin jäi pian eläkkeelle. Hän sanoo kuitenkin näyttäneensä Kallion lukion nykyiselle rehtorille Ari Mäkiselle perehdytyksen yhteydessä sekä tasa-arvokyselyn tulokset että teatteriopettajan vuonna 2004 saaman varoituksen.

Helenius-Lamminparras puuttui opettajan epäasialliseen käytökseen 2004, kun opettaja oli muun muassa lähettänyt naisopiskelijalle "olet ihana" -tyyppisen tekstiviestin. Helenius-Lamminparras on eri yhteyksissä kertonut antaneensa tuolloin suullisen huomautuksen tai varoituksen.

 

Nykyinen rehtori: Tiesin vain vuoden 2004 tapauksen

Ari Mäkinen aloitti rehtorina viime kesänä. Hän on aiemmin sanonut STT:lle, ettei ollut kuullut lähentelysyytöksistä. Nyt hän kertoo, että kun STT kysyi asiasta ensimmäistä kertaa, puhuttiin vuosia jatkuneesta seksuaalisesta häirinnästä, josta hän ei ollut kuullut.

– Siitä varoituksesta olemme puhuneet entisen rehtorin kanssa, mutta sehän on käytännössä vanhentunut asia sinällään ja se on silloin 2004 jo käsitelty. Se on ollut vakava asia, ja silloin on rehtori puuttunut siihen siten kuin virkamiehen kuuluu asiaan puuttua.

Hän kertoo, että varoitusta lukuun ottamatta opettajan toiminta ei ole hänen aikanaan noussut esiin.

– Ainakaan siinä aineistossa, mitä minulla tasa-arvo- ja hyvinvointikyselystä on, ei mainita nimeltä ketään opettajaa, Mäkinen sanoo.

Mäkisen mukaan kyselyssä on muutama maininta, jossa puhutaan koulun miespuolisesta opettajasta.

Uusimmat

Kotimaa

Lähes neljän vuoden takaisesta Tesoman henkirikoksesta annetaan tänään tuomio – epäilty ilmoittautui poliisille keväällä

Kittilä-käräjillä kuullaan irtisanotun kunnanjohtajan miestä ja hissiyhtiön hallituksen ex-puheenjohtajaa

Helsingin Sanomat alkaa julkaista ilmaisjakelulehtiä pääkaupunkiseudulla – Keskisuomalaisen Kangaskorpi: "Toivotamme kilpailijan tervetulleeksi"

Vapaavuori väläyttää Helsingin irtautumista Kuntaliitosta – pitää mahdollisena suurten kaupunkien yhteistyötä

Puolustusvoimien historian korkea-arvoisin naisupseeri Inka Niskanen Karjalan lennostoon hävittäjälaivueen komentajaksi

Poliisi epäilee, että 13 vuotta sitten kadonneen miehen ruumis piilotettiin autiotalon maakellariin – syyttäjän mukaan mies kuristettiin henkilöautossa

Poliisin haaviin jäi Helsingissä liki 50 kiloa amfetamiinia – "Kyseessä on ulkomailta johdettu rikollisorganisaatio"

Nuorehko mies kuoli hissiturmassa Helsingissä – puristui kuoliaaksi

Coca-Colan joulurekan tulo herättää runsaasti keskustelua: "Kukaan ei ole ketään pakottanut tulemaan paikalle"

Kommentti: Siniset joutuvat hakemaan apua lilliputeista

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.