Karhu jäi kiinni itse teossa Suonenjoella – tallentui kuvaan ruuanhakureissulla

Suonenjoella asuva Tarja Jalkanen asensi pari viikkoa sitten pellolleen riistakameran valvomaan alueella tehtyjä tuhoja. Karhut olivat jo edellisenä kesänä rikkoneet rehupaaleja, ja tänä vuonna tuhotyöt alkoivat jo poikkeuksellisen aikaisin.

Pian riistakameran kuvaan tallentui karhunpentu repimässä rehupaaleja auki. Riistakamerassa näkyi, kuinka karhu tökkii paaleja ja lopulta pinkoo kovaa vauhtiin takaisin metsään.

Jalkanen sanoo, että karhut vierailevat pellolla nykyään joka kesä.

– Tänä vuonna ensimmäinen paali oli säpäleinä jo heinäkuun alussa. Aikaisempina vuosina paaleja on hajotettu enemmänkin ja karhut ovat myös sotkeneet kaurapeltoa ja syöneet siitä.

 

Tänä kesänä pelloilta on tuotu pois jo neljä pahasti rikottua paalia ja seitsemän on jouduttu paikkaamaan teipillä. Paalin arvo on arviolta 60-100 euroa.

– Iso osa paaleista joudutaan paikkaamaan, koska karhut ovat repineet niitä kynsillä. Ulkoisesti ne voi olla ehjän näköisiä, mutta reiistä pääsee ilmaa sisälle ja heinä alkaa homehtua ja mädäntyä. Paalit pitäisi päästä heti teippaamaan, kun niihin tulee reikä ja monesti ne ovat ihan joka puolelta täynnä reikiä.

Jalkanen sanoo kokeilleensa erilaisten hajujen levittämistä paalien ympärille, joka voisi karkoittaa karhut. Niistä ei kuitenkaan ole ollut apua.

– Jos karhu haluaa sinne mennä, niin se vähän välittää niistä yrityksistä.

Rehupaalit kiinnostavat karhuja, koska paaleista leviää voimakas heinän haju.

– Ehkä se on sama juttu kuin lehmillä, että se kiinnostaa, koska sisällä on hyvät eväät. Karhu kyllä haistaa muovin läpi kaikenlaista, ja rehupaaleissa on sellainen herkullinen hapan haju, Jalkanen arvioi.