Karhu puri lenkkeilijää Lappeenrannassa

Karhu on purrut lenkkeilijää tänään illansuussa Lappeenrannassa Kasukkalan kaupunginosan alueella. Lenkkeilijällä ei ole välitöntä hengenvaaraa, ja hän on sairaalahoidossa Etelä-Karjalan keskussairaalassa.

Silminnäkijän mukaan karhu pakeni Lappeenrannan keskustan suuntaan.

Poliisi aloitti välittömästi operaation, jonka tavoitteena on karhun lopettaminen. Useita partioita osallistui etsintöihin. Rajavartiostolta tilattiin etsintöihin myös helikopteri, ja jahtiin kutsuttiin lisäksi metsästäjiä.

Lenkkeilijää purrut karhu ammuttiin kello yhdeksän jälkeen. Myös karhun kaksi poikasta jouduttiin ampumaan.

Poliisi saartoi karhun pellolle lähelle Taalikkalan koulua. Pelto on hieman yli kilometrin päässä paikalta, jossa karhu hyökkäsi lenkkeilijän kimppuun.

Karhusta tiedottamiseen käytettiin aluksi myös television hätätiedotejärjestelmää. Hätätiedotteessa kehotettiin ihmisiä pysymään sisätiloissa.