Katainen: Islannin ilmavalvontaratkaisulla ei kiirettä

Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan selvitystyöt Suomen ja Ruotsin mahdollisesta osallistumisesta Islannin ilmavalvontaan ovat vielä kesken.

Katainen sanoi TV1:n Ykkösaamussa, että omat selvitykset asiasta saadaan syksyn aikana.

- Sitten kysellään, mitä Ruotsi on asiasta mieltä.

Pääministerin mukaan kuvio on sinänsä selvä: Suomi ja Ruotsi lähtevät Islantiin joko yhdessä, tai sinne ei lähde kumpikaan.

- Meillä ei ole mikään hengenhätä tässä, koska jos oikein muistan, niin tätä ilmavalvontaa olisi tarkoitus suorittaa vasta 2014 tai 2015.

Katainen kiisti jyrkästi, että hallitus olisi ollut vaarassa hajota budjettiriihessä vanhuspalvelulaista syntyneen kiistan vuoksi. Hän myönsi, että vääntö oli vaikea, mutta piti tärkeämpänä sitä, mitä vanhustenhoidon osalta lopulta saatiin aikaiseksi.

- Ei menty sieltä, mistä aita on matalin, hän totesi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.