Katainen ei pyri komission puheenjohtajaksi, Stubb tekee päätöksen kesälomien jälkeen

Pitkän linjan kokoomusvaikuttaja, komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen jättää komission nykyisen kauden jälkeen. Ilmoitusta osattiin odottaa, sillä Katainen oli vihjailut jo aiemmin etsivänsä uusia haasteita.

Keskiviikkona komission yläkerroksissa istui tyyni ja rauhallisesti sanojaan asetteleva siilinjärveläinen.

– Olen miettinyt tätä pitkään monista eri näkökulmista ja päätynyt siihen, että en ole näissä kisoissa mukana, Katainen kertoi.

Katainen ei pyri jatkokaudelle eikä siten tavoittele Euroopan kansanpuolueen EPP:n kärkiehdokkuutta. Kärkiehdokas on EPP:n ehdokas komission seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Katainen sanoo, että hän haluaa kokeilla jotakin muuta kuin politiikkaa, sillä sen parissa on kulunut koko tähänastinen työura.

– Minulla ei ole työpaikkaa tiedossa, enkä sitä aktiivisesti etsikään. Enkä ihan tarkkaan edes tiedä, tai ollenkaan, mihin sitä tulevaisuudessa päädyn.

Nykyistä kautta on vielä jäljellä reilu vuoden päivät, minkä hän aikoo istua loppuun asti.

 

Onko nyt Stubbin vuoro?

 

Kataisen päätös tarkoittaa tien aukenemista Alexander Stubbille (kok.), jota myös on pidetty potentiaalisena nimenä komission seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Stubb kertoo tuoreessa kirjassaan avoimesti, että hän toivoi komissaarin paikkaa jo vuoden 2014 europarlamenttivaalien jälkeen.

Tuolloin paikan otti Katainen, joka oli vähän aiemmin luopunut kokoomuksen puheenjohtajuudesta ja pääministerin paikasta.

Stubb ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo saivat kuulla Kataisen päätöksestä etukäteen.

Orpon mielestä Euroopan investointipankissa varapääjohtajana työskentelevä Stubb olisi varteenotettava ehdokas puheenjohtajaksi.

– Jyrkin ilmoitus selvensi tilanteen ja aion nyt keskustella Alexin ja eurooppalaisten ystävien kanssa. Hän olisi hyvä ehdokas, mutta täytyy nyt pohtia, Orpo sanoo STT:lle.

Stubb itse kertoo tekevänsä päätöksen urasiirrostaan kesälomien jälkeen.

Yleisesti uskotaan, että paikka kiinnostaa häntä jo kertyneen kokemuksen takia.

Hän on ollut pääministeri, ulkoministeri sekä eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri ja europarlamentaarikko.

Lisäksi hän on perehtynyt EU-asioiden valmisteluun työskennellessään Suomen EU-edustustossa ja komissiossa asiantuntijatehtävissä.

EPP valitsee kärkiehdokkaansa marraskuussa Helsingissä. Valitulla henkilöllä on hyvät mahdollisuudet nousta komission puheenjohtajaksi.

EU-politiikan mannerlaatat kuitenkin vielä liikkuvat. EPP oli viime vaaleissa suurin puolue, mutta tällä kertaa asetelmaa voi muuttaa Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joka vielä valikoi puolueelleen eurooppalaista kotia.

 

Perhe toinen ratkaiseva syy

 

Katainen mainitsee oman päätöksensä syiksi perheen ja uudet haasteet. Puoliso Mervi Katainen, joka hänkin vaikuttaa kokoomuksessa, on kertonut olevansa kiinnostunut kansanedustajaehdokkuudesta.

– Vähemmän tiedossa oleva seikka on se, että jo nykyisen salkkuni seurauksena vaimolleni on hyvin vaikeaa löytää töitä, Katainen sanoo ja viittaa sääntöihin intressiristiriitojen välttämisestä.

Toisaalta jatkuva matkustaminen olisi hänen mielestään huono vaihtoehto, koska tytöt ovat niin pieniä.

Omista urasuunnitelmistaan Katainen kertoo vain, että hän jää pois poliittisista tehtävistä eikä aio palata kotimaan politiikkaan.

– Olen lähtökohtaisesti ajatellut, että kotipesä on Suomessa, mutta missä työ on tai onko niitä useampia, se on ihan auki.

Tästä on kyse:

Jyrki Katainen

Jyrki Katainen (kok.) toimi Suomen pääministerinä 2011–2014 ja valtiovarainministerinä 2007–2011.

Hän toimi myös kokoomuksen puheenjohtajana kymmenen vuoden ajan, vuodesta 2004 alkaen.

Katainen on toiminut Euroopan komission varapuheenjohtajana vuodesta 2014.

Hänen vastuualueenaan ovat työllisyys, kasvu, investoinnit ja kilpailukyky.

Katainen on syntynyt Siilinjärvellä ja valmistunut maisteriksi Tampereen yliopistosta pääaineenaan valtio-oppi.

Eduskuntaan hänet valittiin 1999.

Katainen on naimisissa Mervi Kataisen kanssa, joka on ilmoittanut lähtevänsä ensi keväänä kokoomuksen eduskuntaehdokkaaksi.