Kattovikaisia poliisiautoja löytyi kaksi lisää

Suomesta on löytynyt lisää viallisia poliisiautoja, joiden korotettu kattolokerikko voi lähteä irti ajossa.

Savon Sanomien tietojen mukaan yhden jo rikkoutuneen auton lisäksi poliisin käytöstä on löytynyt ainakin kaksi autoa, joissa korokekatto on ollut jo irtoamassa. Toinen autoista löytyi käytöstä Turusta ja toinen Kuopiosta. Molemmat autot on siirretty korjattaviksi.

Poliisiautojen katto-ongelmat tulivat ilmi, kun Lapin poliisilaitoksen auto hajosi kesken ajon Kemin moottoritiellä viime viikolla.

Partioauton korokekatto irtosi ja putosi tielle. Mukana putosivat hälytysvalot ja korotusosan säilytyslokerot, joissa on poliisin lomakkeita ja pientä irtotavaraa.

Tapauksessa vältyttiin vakavimmilta vahingoilta vain tuurilla, kun muut autoilijat moottoritiellä ehtivät jarruttamaan ja väistämään tielle pudonneita esineitä.

Ei saa putoilla mitään tielle

Poliisihallitus määräsi poliisiautojen koko saman tuotantoerän tarkistettavaksi välittömästi. Kuopiossa toimineessa yrityksessä koottua, samaa vuoden 2012 erää olevia autoja on poliisin käytössä kaikkiaan 53 eri puolilla Suomea.

Kyseisen erän autoja on nyt tarkistettu, eikä osassa niistä ole huomattu mitään vikaa. Kaikkien autojen tarkastustuloksia ei ole vielä saatavilla. Tähän mennessä tiedossa on, että sekä Turun että Kuopion yhdessä autossa korokekaton liimaus näytti irtoilleen tai olevan raollaan.

Liimauksen ongelmat voivat aiheuttaa katon irtoamisen, joten kyseiset autot korjataan Kuopiosta Lapinlahdelle muuttaneessa firmassa.

Tämän hetkisen tiedon mukaan ongelman syynä on vain kyseistä tuotantoerää koskenut vääränlainen liimaerä.

Vastaavanlaisia korokekattoja on myös muissa poliisiautoerissä sekä esimerkiksi ambulansseissa sekä tullin valvonta-autoissa. Vastaavaa huonosta liimaerästä johtuvaa saumojen rakoilua ei ole havaittu kuitenkaan missään muissa autoissa.

Lujitemuovinen korokekatto on asennettu auton perusrakenteen päälle erikseen auton varustelun yhteydessä.

Vaikka kyse on erikoisajoneuvoista, autojen kunnolla on merkitystä yleiselle liikenneturvallisuudelle. Poliisiautoistakaan ei saisi putoilla osia tielle kesken ajon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Poliisiauton irronnut katto oli tehty Kuopiossa

Poliisiautojen katot tarkastetaan oudon vian vuoksi