Katupartiot ja mielenosoitukset lisänneet poliisin töitä

Poliisin mukaan katupartiot ja mielenosoitukset ovat lisänneet poliisin työmäärää järjestyksenvalvonnassa.

Poliisi on joutunut aiempaa enemmän valvomaan vastaanottokeskusten lähellä ja yleisillä paikoilla erilaisten katupartioiden ja mielenosoitusten takia.

Lisääntynyt partiointi näkyy poliisin uusimpien tammi-syyskuun tehtävätilastojen mukaan poliisin koko hälytystehtävämäärässä.

Pahimmillaan mielenosoitukseen ja katupartioihin on liittynyt väkivallan uhkaa, lievempää nujakointia ja vihapuhetta julkisella paikalla. Tilanteisiin sidotut partiot ovat olleet pois muusta poliisin työstä.

Poliisin kiireelliset hälytystehtävät eivät ole sen sijaan lisääntyneet.

Rikosten määrä kokonaisuudessaan ei ole Suomessa tammi-syyskuussa muuttunut verrattuna viime vuoteen.

Eri rikoslajien sisällä on kuitenkin tapahtunut muutoksia.

Poliisin tietoon tulleet seksuaalirikokset lisääntyivät alkuvuonna noin 20 prosenttia.

Seksuaalirikoksista epäiltynä oli ulkomaan kansalainen 535 tapauksessa eli kasvu viime vuoteen on jopa 110 prosenttia.

Kaikkiaa seksuaalirikoksia ilmoitettiin poliisille yhteensä reilut 2 500, joista reilussa 1800 tapauksessa poliisilla on tiedossa joku epäilty.

Ulkomaan kansalainen oli teoista epäiltynä siis 29 prosentissa tapauksista ja suomalainen 71 prosentissa.

Seksuaalirikoksiin on laksettu muun muassa raiskaukset, niiden yritykset, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö sekä seksuaalinen ahdistelu.

Pahoinpitelyrikosten määrä Suomessa laski hieman alkuvuonna. Myös varkaudet vähenivät, mutta poliisille ilmoitetut petokset lisääntyivät.

Poliisi palauttanut yli 5 300 turvapaikanhakijaa

Osa yrittää tarkoituksella haastaa poliisin tappeluun

Analyysi: Siilinjärveläisiä käytettiin hyväksi

Kaksi putkaan Suomi Ensin -liikkeen mielenosoituksesta