Kauha putosi työntekijän päälle - yrittäjälle sakot

Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut mikkeliläisen rakennusalan yrittäjän sakkoihin työturvallisuusrikoksesta ja ajoneuvorikkomuksesta.

Yrittäjä ja hänen työntekijänsä olivat rakentamassa navettaa Juvalla maaliskuussa 2010. Työnantaja oli kuljettanut omistamaansa kaivinkonetta ja nostanut sen puomin rakennuksen kattoristikoiden asentamista varten ylös, jolloin kauha oli irronnut kiinnityksestään ja pudonnut osittain työntekijän päälle.

Työnantaja myönsi syyllistyneensä työturvallisuusrikokseen ja vammantuottamukseen. Asia käsiteltiin käräjäoikeuden suullisen istunnon sijasta kirjallisessa menettelyssä, koska sekä työnantaja että työntekijä siihen suostuivat.

Työntekijä loukkaantui vakavasti, mutta hän ei vaatinut työnantajalleen rangaistusta vammantuottamuksesta, minkä vuoksi työnantaja tuomittiin ainoastaan työturvallisuusrikoksesta.

Oikeus tuomitsi yrittäjälle työturvallisuusrikoksesta ja ajoneuvorikkomuksesta yhteisenä sakkorangaistuksena 15 päiväsakkoa, josta hänelle tuli maksettavaa 390 euroa.