Kauhajoen surmat eivät yltäne vaaliteemaksi

Suurimmissa puolueissa ei uskota Kauhajoen surmista tulevan erillistä kuntavaaliteemaa. Esimerkiksi koulujen oppilashuoltoon ja nuorten mielenterveyspalveluihin otetaan jo kantaa puolueiden vaaliohjelmissa.

Vaalikampanjointiin tapahtunut vaikutti siten, että SDP lykkäsi kampanjansa avauksen huomiselta tiistaihin. Puoluesihteeri Ari Korhosen mukaan surulle täytyy antaa muutama päivä aikaa.

STT:n tavoittamien puoluesihteerien mielestä Kauhajoen tapahtumien suurin vaikutus vaaleihin saattaa näkyä vaalien ilmapiirissä. Esimerkiksi vaalipaneelien uskotaan olevan toisen sävyisiä kuin muuten olisivat olleet, sillä vakavista asioista pitää keskustella vakavalla tavalla.

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen sanoo, että vaalikampanjoinnissa on aina arvioitava, mikä on hyvän maun mukaista ja mikä ei. Hänen mukaansa kokoomuksen ylihuomenna julkaistavassa vaaliohjelmassa on vahvasti esillä välittäminen ja yhteisöllisyys, mutta ne oli kirjoitettu siihen jo ennen Kauhajoen tapahtumia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.