Kauhajoen tragedia poikinut useita koulu-uhkauksia

Kauhajoen toissapäiväistä verilöylyä on seurannut useita erilaisia koulu-uhkauksia eri puolilla Suomea.

Poliisi on ottanut kiinni erilaisia uhkauksia jättäneitä nuoria ainakin Kajaanissa, Siikajoella ja Maskussa. Lisäksi uhkausviestejä on levitetty ainakin Seinäjoella, Keuruulla ja Raumalla.

Kajaanissa poliisi otti kiinni kaksi miestä. Vuonna 1990 syntynyt mies oli uhannut ammuskella koulussa. Myöhemmin otettiin kiinni vuonna 1985 syntynyt mies, joka oli puhunut kouluhenkilökunnan kanssa ampumisesta ja koulun räjäyttämisestä.

Siikajoella poliisi otti kiinni aamulla kaksi 18-vuotiasta naista, jotka olivat jättäneet Ruukin maatalousoppilaitoksen pesutiloihin uhkauslapun. Lapussa uhattiin ammuskelulla, jos pyykinpesukone ei ole vapaa kello 11.

Maskussa poliisi on päästänyt uhkailuhuhujen vuoksi kiinniotetun 15-vuotiaan pojan kotiin. Muutaman tunnin kiinniotettuna ollutta poikaa ei syytetä rikoksesta.

Raumalla poliisi kuuli yläasteikäistä uhkaajaa. Seinäjoellakin on levinnyt uhkaavia tekstiviestejä. Keuruulla puolestaan tyhjennettiin 500 oppilaan koulukeskus pommiuhkauksen vuoksi.