Kaupan ryöstäjä otti mallia aiemmista

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona kuopiolaisen 25-vuotiaan miehen ryöstöstä yhdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen.

Mies ryösti illalla 15. helmikuuta lähikaupan Kuopion Saarijärvellä. Hän oli juopotellut iltapäivästä alkaen ja selaillut netissä iltapäivälehden juttuja kuopiolaisten lähikauppojen ja pitserian ryöstöistä.

Mies soitti myös vihjepuhelun hätäkeskukseen, koska oli tunnistavinaan valvontakameran kuvasta ryöstäjän entiseksi armeijakaverikseen. Vihje osoittautui myöhemmin perättömäksi.

Jatkettuaan juopottelua mies päätti ryöstää muutaman sadan metrin päässä olevan lähikaupan. Aiemmista ryöstöistä mallia ottaen mies pukeutui huppariin ja peitti kasvonsa kaulaliinalla, koska arveli ryöstön menevän tällä tavoin edellisten kaupparyöstäjien syyksi.

Ryöstörahat sohvassa

Mies käveli kauppaan ja käski veitsellä kassaan lyöden myyjäharjoittelijaa antamaan rahat. Harjoittelija hälytti vanhemman myyjän, joka neuvoi noudattamaan ryöstäjän käskyä.

Mies häipyi asunnolleen, vaihtoi vaatteet ja päätti lähteä kaupungille. Porraskäytävässä olivatkin vastassa jo poliisit. Mies oli kahden promillen humalassa. Ryöstösetelit, 1 870 euroa, löytyivät sohvan sisästä.

Oikeus määräsi miehen maksamaan 1 000 euroa kärsimyskorvausta myyjäharjoittelijalle.