Kaupunki etsii ehdotusta turvallisuusteoksi

Kuopion kaupunki pyytää ehdotuksia, kuka tai ketkä tulisi palkita arjen turvallisuuden parantamisesta Kuopiossa. Esityksiä palkittavista voi tehdä kuka tahansa.

Päätöksen Kuopion turvallisuusteko -palkinnon saajasta tekee Kuopion kaupungin turvallisuussuunnittelun ohjausryhmä ehdotusten perusteella.

Turvallisuusteko-palkinto voidaan myöntää henkilölle tai yhteisölle, joka on oma-aloitteisesti parantanut turvallisuutta. Kyse voi olla yksittäisestä teosta tai laajemmasta kokonaisuudesta, ja ehdotus voi koskea yksityishenkilöä, yhdistystä tai viranomaista.

Palkinnon tarkoitus on kannustaa eritoimijoita kuopiolaisten turvallisuuden parantamiseen ja hyvinvoinnin kehittämiseen. Kuopio on profiloitunut monella tapaa turvallisuusosaamisen keskittymänä, mutta tekoihin mukaan halutaan haastaa myös erilaisia arjen toimijoita.

Tämän vuoden palkinnon saajasta esityksiä voi jättää 30. syyskuuta asti osoitteella Kuopion kaupunginkanslia Tulliportinkatu 31 70100 Kuopio tai sähköpostilla kirjaamo@kuopio.fi

Kuopion kaupunki päätti uudesta palkinnosta ensimmäisen kerran viime vuonna.  Päätöksen mukaan palkinto myönnetään vuosittain.

Ensimmäisen kerran sen sai viime syskynä ViaDia Pohjois-Savo -järjestön toiminnanjohtaja Pekka Matilainen ansioistaan vankilasta vapautuneiden, avovankilassa sekä koevapaudessa olevien asiakkaiden tukityössä.

Vapautuvaa vankia tukemalla voi saavuttaa suuria