Keiteleläisten ystävällisyys yllätti oleskeluluvan saaneet

Hieman nuhjaantuneen kerrostalon ympäristö vaikuttaa hiljaiselta lauantaina iltapäivällä Keiteleellä.

Avoimesta ikkunasta tulvahtaa ruoan tuoksu, jonka voi kokea vain ulkomailla tai etnoravintolassa.

Syyrialainen Luai Kasem ja eteläsudanilainen Shadya Kur ovat valmistaneet riisiä, vihanneksia ja lihapullia maakuntalehden haastattelun kunniaksi.

He olivat päättäneet jäädä Keiteleelle sen jälkeen, kun viereinen vastaanottokeskus lopetettiin. Molemmat ovat saaneet neljän vuoden oleskeluluvan. Pariskunta aikoo mennä naimisiin jossain vaiheessa.

Mutta miksi jäädä pienelle paikkakunnalle kauas isoista kaupungeista? Kotouttamiskoulutukseenkin Iisalmeen on 85 kilometriä.

– Meistä on pidetty hyvää huolta täällä. Olemme hyvin kiitollisia keiteleläisten ystävällisyydestä, Kasem toteaa.

Hän kehuu muun muassa sosiaalityöntekijöiden venymistä työn ulkopuoliselle ajalle, jotta kalusteita saatiin kuljetettua kirpputorilta.

– Yksi mies toi meille television. Emme halunneet ottaa sitä vastaan, mutta hän vaati. Halasin häntä.

Monet kyläläiset pitivät huolta, ettei turvapaikanhakijoiden aika käynyt pitkäksi. Kasem sai rakentaa elämänsä ensimmäisen keinun asiantuntevalla opastuksella.

– Ymmärsin, vaikka meillä ei ollut yhteistä kieltä.

Kaikki suomalaiset eivät ole uineet avannossa, mutta viime joulukuussa Keiteleelle saapuneet Kasem ja Kur kokeilivat avantouintia jo ensimmäisenä talvenaan pienen houkuttelun jälkeen.

Molemmat haluavat oppia täkäläisiä tapoja.

Kur nauraa, että saunan lauteilta tuli äkkilähtö Kasemin päästessä kauhan varteen.

– Heitin löylyä monta kertaa peräkkäin. Luulin, että niin pitää tehdä, Kasem sanoo.

Keiteelle toistaiseksi jäämiseen on yksi toinekin syy. Kuopio oli harkinnassa, mutta sitten he näkivät Youtubesta kaupungissa olevien turvapaikanhakijoiden protestoinnin.

– Juuri tällaisten asioiden vuoksi jouduin lähtemään Syyriasta.

Kasemia vastaan hyökättiin asein kahdesti, mutta hän pääsi pakoon.

Ict-asiantuntijan tehtävissä työskennellyt Kasem ajoi vapaaehtoisena avustusjärjestö Punaisen Puolikuun ambulanssia, mutta jihadistijärjestö Isis halusi hänet kuljettajakseen.

Kasem kieltäytyi.

– Sen jälkeen olin merkitty.

Syitä oli muitakin.

– Minua alettiin jahdata. Niin käy, jos on vähänkin heitä vastaan.

Isis oli jo tappanut hänen sukulaisiaan. Perhe on syyrialaisella pakolaisleirillä.

– Median kertomat pommi-iskut ovat vain viitisen prosenttia todellisuudesta. Vain isoimmat iskut uutisoitaan Suomessa.

Kasem ja Kur tapasivat Tverissä Venäjällä, jonne molemmat olivat pelastautuneet. He halusivat opiskella ja tehdä töitä.

Kun viisumia ei enää jatkettu, seuraava pelastusrengas oli Suomi.

Kur ei tahdo kertoa julkisuuteen tarinaansa – kokemaansa väkivaltaa Etelä-Sudanissa. Hän haluaa vain unohtaa.

– Tähän saakka minulla ei ole ollut täällä mitään ongelmia.

Osa turvapaikanhakijoista on valittanut ruoasta, kylmästä säästä ja tylsyydestä.

– Älkää luoko mielikuvaa heidän perusteella. Nämä ihmiset ovat täällä lähinnä turisteina.

Kasem on varma, että hänet olisi tapettu Syyriassa.

– Itse koen, että pelastuin palavalta planeetalta toiselle planeetalle.

Kasem pelkää, ettei hän enää koskaan näe perhettään.

– Tietääkö kukaan mitään keinoa, kuinka perheitä voidaan yhdistää?

Suomen lakien mukaan se on vaikeaa, koska perheenkokoajalla pitää olla hyvät tulot perheensä elättääkseen.

Kasem ja Kur aikovat jatkaa opintojaan mahdollisesti jossain yliopistokaupungissa.

Suomen kieltä he eivät pidä vaikeimpana. Kasem puhuu kuutta kieltä ja Kur neljää, kunhan suomi on opittu. Keskenään he puhuvat arabiaa.

Jospa sotiminen Syyriassa loppuu?

– Olet hyvin optimisti. Olen nähnyt äärimuslimien teot. Mitään pahempaa ei ole maailmassa. Kidnappaukset ja tappamiset jatkuvat, koska tauti on jo levinnyt. Tilanne pahenee.

Siitäkin huolimatta, vaikka esimerkiksi Venäjä miehittäisi koko Syyrian.

– Yhdysvallat, Venäjä ja Turkki eivät voi tuhota nukkuvia soluja. Nämä ihmiset näyttävät normaaleilta siviileiltä, mutta he kuuluvatkin Isisiin. Ja he tulevat sukunimesi perässä.

Savossa hyvin paikkoja oleskeluluvan saaneille