Kela perii opintotukea takaisin ennätysmäärän

Kela on lähettänyt ehdotuksen takaisinperinnästä lähes 46 800 opintotuen saajalle. He ansaitsivat vuonna 2007 enemmän kuin tukirajoissa on sallittu, eivätkä he ole peruneet tai palauttaneet opintotukea ajoissa.

Keskimäärin takaisin maksettavaa tulee liki 1 200 euroa. Päätösehdotusten mukaisten perintöjen yhteismäärä on 55,3 miljoonaa euroa.

Kela lähettää takaisinperintäehdotuksen kaikille vuositulorajansa ylittäneille opiskelijoille. Opiskelija voi tehdä 30 päivän kuluessa Kelalle uudelleenkäsittelypyynnön.

Perintäehdotuksen saajien määrä on kasvanut vuosi vuodelta.

- Takaisinperinnän vuosittainen kasvu kertoo koko ajan lisääntyneestä opiskeluaikaisesta työssäkäynnistä sekä siitä, että tulorajat ovat jääneet jälkeen, selvittää suunnittelija Jouni Parkkonen Kelan opintotukiryhmästä.

Tulorajoja nostettiin reippaasti viime vuoden alusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.