Keskisavolaisilla on symposium eduskuntatalolla

Varkauden, Pieksämäen, Joroisten, Leppävirran ja Heinäveden kuntien terävin kärki tapaa keskiviikkona eduskuntatalolla Helsingissä ministereitä ja avainvaikuttajia.

Pitkin kevättä käydyt neuvottelut sote-yhteistyöstä ja kuntaliitoksen mahdollisuudesta huipentuvat ensimmäiseen Keski-Savon Symposiumiin.

Helsinkiin lähtevät kaikkien kunnan- ja kaupunginvaltuustojen sekä -hallitusten puheenjohtajat yhdessä kaupungin- ja kunnanjohtajien kanssa.

–Olemme neuvotelleet erittäin hyvässä hengessä. Jokaisella meistä on edessä vuosikymmenien päähän vaikuttavat ratkaisut ja haemme niihin nyt yhdessä tietoa, sanoo Varkauden valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Kari Rajamäki (sd.).

Keskisavolaisen symposiumissa alustavat SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jouni Backman, työministeri Lauri Ihalainen (sd.), sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) sekä opetusministeri Krista Kiuru (sd.).

Keskisavolaiset tapaavat illalla kuntaliiton varatoimitusjohtajan, Tuula Haataisen.

Varkauden johto neuvottelee lisäksi torstaina erikseen työ- ja leinkeinoministeriön teollisuusneuvoksen, Heikki Vesan sekä Invest in Finlandin toimitusjohtajan, Tuomo Airaksisen kanssa.