Lakkautettavan käräjäkanslian johtaja: "Keskittäminen perustuu mielikuviin, ei faktoihin"

Pohjois-Savon käräjäoikeuden Iisalmen kanslian johtaja, käräjätuomari Hannu Laitinen on pettynyt ratkaisuun, jossa hänen johtamansa kanslia lakkautetaan.

– Tähän uuditukseen ei tehty mitään laskelmia, ehkä siksi, että ne eivät olisi tukeneet keskittämispäätöstä.

Laitisen mielestä keskittämisen tehokkuus perustuu mielikuviin, ei faktoihin.

– Kukaan ei tutki, ovatko säästöväitteet aikaisemmissakaan keskittämisissä pitäneet paikkaansa. Päättäjät voivat esittää säästöistä mitä tahansa lukuja, koska niistä ei joudu vastuuseen.

Iisalmen kansliassa työskentelee noin 20 henkilöä, joista viisi on tuomaria.

– Käsiteltäviä asioita riittäisi tämän porukan tarpeiksi. Kuopiossa ei ole tiloja, jonne voisimme muuttaa.

Kaikki viisi tuomaria asuvat Ylä-Savossa. Laitinen itse on eläkeiässä, joten häntä työpaikan siirto Kuopioon ei koske.

– Mutta on tämä ikävää henkilöstön ja Ylä-Savon ihmisten puolesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ex-oikeusministeri Henriksson tyrmistyi käräjäverkoston karsimisesta

Tuomariliitto käräjäoikeuksien sulkemisista: Päätöksiä tehdään ilman kunnon selvityksiä

Asianajajaliitto: Oikeudellista perusneuvontaa saatava ympäri Suomea

Käräjäoikeuden Iisalmen ja Varkauden kansliat lakkaavat

Uusimmat

Kotimaa

Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa

Suomessa todettu 14 uutta koronavirustartuntaa

Oppivelvollisuusiän noston kustannuksia epäillään, Etlan tutkija tukee silti esitystä – "Kustannukset menetetyistä työntekijöistä tulevat paljon kalliimmaksi"

Lauantaina helle hellii etenkin maan länsiosaa, myös Pohjois-Savossa voi odottaa hellelukemia

Metelöivätkö naapurit tahallaan, vainoavatko sukulaiset vanhojen riitojen takia? Ikäihmisten elämää rajoittavan epäluulon syitä kannattaa selvittää

Suomi on maailman ykkönen kuminan tuotannossa – Miksi suomalaiset ovat onnistuneet paremmin kuin ruotsalaiset?

Osteoporoosi tunnistetaan Suomessa edelleen huonosti – luukatoon liittyviä luunmurtumia todetaan Suomessa vuosittain noin 30  000–40  000

Uutisvuoksi: Ex-ministeri Kimmo Tiilikainen hakee Ruokolahden kunnanjohtajaksi

Hellelukemat paukkuivat perjantaina maan länsiosissa – helleraja voi paukkua lauantaina Kuopiossakin

Etätyöhön tulisi olla lakisääteinen oikeus, toimihenkilöliitto Erto ehdottaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.