Keskusta-oikeisto pysyy EU-parlamentin suurimpana

Keskusta-oikeisto säilyy selvästi suurimpana ryhmänä Euroopan parlamentissa. Parlamentin oman ennusteen mukaan EPP-ryhmä saa uuteen parlamenttiin 263-276 paikkaa.

Suomen kokoomusmepit kuuluvat EPP:n eli Euroopan kansanpuolueen ryhmään. Edellisessä parlamentissa EPP:llä oli 288 meppiä. Vertailua edelliseen parlamenttiin vaikeuttaa kuitenkin se, että meppien kokonaismäärä laskee 785:stä 736:een.

Toiseksi suurin ryhmä sosialistit saavat puolestaan 155-165 paikkaa. Sosialistien meppimäärä putoaa selvästi, sillä edellisessä parlamentissa ryhmällä oli 217 meppipaikkaa.

Vaalien selvin voittaja on Euroopan vihreät, joka on saamassa 52-56 parlamenttipaikkaa. Edellisessä parlamentissa vihreillä oli 43 meppipaikkaa.

Suurimmassa EU-maassa Saksassa liittokansleri Angela Merkelin CDU-puolueen ääniosuus putosi selvästi edellisistä eurovaaleista. Kristillisdemokraatit säilyivät silti suurimpana ryhmänä 38 prosentin äänisiivullaan.

Hallituspuolueet näyttivät ovensuukyselyjen mukaan kärsivän myös muun muassa Britanniassa, Espanjassa, Irlannissa, Itävallassa, Kreikassa, Sloveniassa ja Latviassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Euroopassa pelätään alhaista äänestysprosenttia

Uusimmat

Kotimaa

Hallituspuolueet lähtevät sorvaamaan budjettia "kaikki mulle heti" -asetelmassa – synkät talousennusteet uhkaavat tulevaisuuteen venyviä uudistuksia

Kun Esperi Caren hoivakodin toiminta Kristiinankaupungissa oli keskeytetty ja vanhustenhoitokohu alkanut, valvontaviranomaisista kanneltiin – Apulaisoikeusasiamies ei ryhdy toimenpiteisiin: "Kirjoituksenne ei antanut aihetta"

Poliisi etsii yhä Järvenpään ampujaepäiltyä, sivullisille ei uskota olevan vaaraa

Merihätään Viron aluevesillä joutunut huvivene pääsi Suomen puolelle – rahtialus suojasi tuulelta, yksi evakuoitiin pelastuskopterilla

Postin tietoliikenneongelma ratkaistu, palvelut toimivat taas – osa sanomalehdistä jäi sunnuntaina jakamatta

Mies löytyi kuolleena Joensuussa – poliisi otti kiinni kaksi taposta epäiltyä

Sunnuntain mahtava museosää jatkunee ensi viikolla – hurrikaanin jälkimainingit näkyvät runsaina sateina, luvassa jopa lunta

Huippukokki Jenni Tuominen kokkaa Suomi-ruokaa eurodiplomaateille – EU-edustusto kylpee savussa, kun pihalla valmistuu satoja kiloja savukalaa

Poliisi vaitonainen Järvenpään laukauksista

Sadepulaa ei ole näköpiirissä – Etelä-Suomeen on annettu sunnuntaiksi ukkosvaroituskin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.