Keskusta päätti: Anne Berner voi jatkaa ministerinä – "Ei syytä, miksi ei voisi"

Anne Berner (kesk.) näyttää jatkavan liikenne- ja viestintäministerinä aina siihen saakka, että maahan on saatu uusi hallitus kevään vaalien jälkeen. Torstaina selvisi, että Bernerin jäsenyys ruotsalaisen SEB-pankin hallituksessa alkaisi vasta 1. kesäkuuta.

– Silloin ministerin tehtävät ovat jo päättyneet. Ja jos eivät olisi päättyneet jostain syystä, niin siinä kohtaa viimeistään on syytä jättää ministerin tehtävä, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen arvioi torstaina medialle.

Keskustan ryhmä antoi torstaina tukensa sille, että Bernerin nykyinen ministeripesti voi jatkua. Kaikkosen mukaan asiasta käytiin perusteellinen keskustelu.

– Ei ole tullut sellaista syytä esille, miksi Berner ei voisi jatkaa, Kaikkonen sanoi.

Berner pyysi pankilta täsmennystä 

Bernerin ehdokkuus SEB:n hallitustehtäviin tuli julki yllättäen tiistaina pankin yhtiökokouskutsusta. Pääministeri, keskustajohtaja Juha Sipilä kertoo saaneensa tietää asiasta, kun se julkistettiin.

– Sain tietää tästä samanaikaisesti kuin ministeri Bernerkin, silloin kun yhtiö tiedotti siitä julkisesti. Näin pörssiyhtiöt toimivat, Sipilä sanoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla.

Esitys SEB:n uudesta hallituksesta käsitellään yhtiökokouksessa 26. maaliskuuta, mutta aiemmin viikolla oli epäselvää, milloin Berner tarkalleen ottaen aloittaisi hallitustyönsä.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti kertoi torstaina STT:lle, että Berner oli toimittanut myöhään keskiviikkoiltana lisätietoa mahdollisesta siirtymisestään SEB:n hallitukseen.

Berner itse kertoi torstaina, että hän oli pyytänyt SEB-pankkia täsmentämään hallitustehtävän alkupäivää. Sen jälkeen pankki oli Bernerin mukaan ehdottanut kesäkuun alkua.

– Toivoin alun alkaen, että tehtävän alkaisi vasta, kun ministeritehtävä on päättynyt, Berner sanoi torstaina toimittajille.

Bernerille useampia työtarjouksia 

Berner kertoi keskustelleensa oikeuskansleri Tuomas Pöystin kanssa jo tammikuussa siitä, että hän oli saanut useampiakin työtarjouksia.

– Kysyin, että mikä on oikea menettelytapa. Oikeuskansleri kertoi minulle, että saan käydä keskustelua luottamustehtävästä, mutta en pysyvästä operatiivisesta työstä, Berner kertoi eduskunnan kyselytunnilla.

– Muistutan, että kun puhumme pörssiyhtiöstä, joka hakee luottamustehtäviin, pörssiyhtiö itse tiedottaa. Kaikki ne, jotka tietävät mahdollisesta tiedotteen sisällöstä ovat sisäpiirissä. Minun perheeni ei tiennyt tästä ehdokkuudesta. Se tuli itsellenikin hyvin lyhyellä varoitusajalla, enkä tiennyt sitä kuin ihan loppumetreillä.

Keskustaryhmältä tuki Bernerille 

Eduskuntavaalit pidetään 14. huhtikuuta, minkä jälkeen aletaan sorvata seuraavaa hallituspohjaa. Vanha hallitus jatkaa toimitusministeristönä ja hoitaa juoksevat ja kiireelliset asiat, kunnes uusi hallitus on saatu kasaan.

Oikeuskansleri Pöystin arvion mukaan Bernerin hallitusjäsenyys SEB-pankissa ei muodosta juridista ongelmaa, jos tämän uusi tehtävä alkaa aikaisintaan huhtikuun lopussa.

– Valtioneuvoston jäsenen pitää itse ensisijaisesti harkita se, miten hän huolehtii, että ministerin tehtävä tulee asiallisesti, lainmukaisesti ja eduskunnan luottamusta nauttien hoidettua. Tehtävän kanssa ei saa olla päällekkäin sellaisia tehtäviä, jotka ovat yhteensopimattomia valtioneuvoston jäsenyyden kanssa, Pöysti sanoi STT:lle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Berner: "En missään vaiheessa todennut, milloin otan tehtävän vastaan"

Oikeuskansleri: Saamani tiedon mukaan Bernerin hallitusjäsenyys SEB:ssä alkaisi kesäkuussa