Keskusta panttaa vastaustaan hallitushaluistaan aamupäivään – kysyy kentän mielipidettä

Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) joutuu odottamaan huomiseen aamupäivään asti keskustan vastausta siitä, onko puolue valmis lähtemään hallitusneuvotteluihin vai ei. Keskusta aikoo kysyä kentän mielipiteen hallitukseen lähdöstä. Puolue lupaa vastata Rinteelle aamupäivällä. Keskusta kertoo asiasta tiedotteessaan.

Keskustan mukaan vaikuttaa siltä, että hallituksen muodostaminen vaalivoittajien varaan on vaikeaa.

–  Hallitustunnustelija Antti Rinne on vedonnut keskustaan vielä kerran, jotta keskusta olisi käytettävissä hallitusneuvotteluihin, tiedotteessa sanotaan.

Puolueen rima lähteä neuvotteluihin on kuitenkin korkealla heikon vaalituloksen takia.

–  Vastaamme hallitustunnustelijalle keskiviikkona aamupäivällä. Sitä ennen kysymme keskustan puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän jäsenten kannan asiaan.

Rinne toivoo keskustan lähtevän

Rinteen mukaan hänellä on useampia vaihtoehtoja, joista lähteä hallituspohjaa miettimään, mutta hän toivoo, että keskusta olisi valmis hallitukseen, jos kutsu käy.

–  Toivon todellakin, että keskusta ilmoittaa olevansa valmis lähtemään. Se olisi tärkeää tässä kokonaisuudessa, Rinne sanoi ennen SDP:n ryhmäkokousta.

Rinne sanoi tekevänsä oman ratkaisunsa tämän illan aikana, mutta nyt hän siis joutunee odottamaan.

Hallitustunnustelija aikoo kertoa päätöksensä kokoonpanosta eduskuntaryhmille huomenna aamupäivällä, ja hallitusneuvotteluiden on määrä alkaa iltapäivällä tilannekatsauksella Säätytalossa.

–  Sen jälkeen torstaiaamuna 10.30 on tarkoitus aloittaa varsinaiset neuvottelut isommissa pöydissä, ja alapöydissä aloitetaan sitten ensi viikolla.

Päätöksentekohetki lähestyy

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan puolueella on ollut koko ajan yhteinen näkemys mieluisista hallituskumppaneista.

–  Se on se, että yritetään saada sellainen hallituspohja ja hallitus aikaiseksi, joka noteeraa muutosviestin, jonka kansalaiset vaaleissa antoivat.

Myös Rinne sanoi painottavansa kumppaneita, joiden kanssa esimerkiksi yhteiskunnan eriarvoistumiskehitys on mahdollista pysäyttää ja joiden kanssa löydetään parhaimmat keinot ilmastonmuutoksen torjuntaan.

SDP:n hallitusneuvotteluryhmä puristaa Lindtmanin mukaan lopullisen päätöksen Rinteen johdolla, mutta eduskuntaryhmä saa nyt katsauksen siitä, miten tunnustelut ovat menneet.

–  Näin se on, että päätöksentekohetki lähestyy ja huomenna siitä kuullaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.