Kevät alkaa tuntua ensi viikolla – luvassa lauhtuvaa

Keskiviikolle ja torstaille on vielä luvassa hyviä hiihtosäitä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Sää on kuiva ja lämpötila pakkasen puolella kaikkialla maassa.

Torstaina etelästä lähestyy lumisade, joka liikkuu perjantaina maan yli kohti pohjoista. Heikkoja lumisateita on siis luvassa suuressa osassa Suomea.

Samalla sää lauhtuu, ja lämpötila voi eteläisimmässä Suomessa olla nollan tienoilla. Päivystävä meteorologi Ari Mustala kuitenkin arvelee, että sade tulee lumena myös etelässä.

Viikonvaihteessa lauhtuminen jatkuu edelleen, ja matalapaine tuo tullessaan lumi- ja räntäsateita sekä epävakaista säätä. Pilvisyys on selvästi alkuviikkoa runsaampaa.

Ensi viikolla lämpötilat ovat ennusteen mukaan kuluvaa viikkoa korkeampia.

– Voisi sanoa, että ensimmäisiä kevään oireita, Mustala sanoo.