Kiihtelysvaaran kirkkopalo järkyttää seurakuntalaisia – nopea toiminta pelasti alttaritaulun ja 1700-luvun ehtoollismaljat

Kiihtelysvaaran kirkkopalo on järkyttänyt alueen seurakuntalaisia. Seurakuntatalolle oli jo aamulla kokoontunut kymmenisen ihmistä, ja tunnelmat ovat hyvin surulliset, kertoo kirkkoaktiivi ja Kiihtelyksen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eevi Väistö STT:lle.

– Palo tapahtui hyvin hiljaisesti. Mekin asumme tässä lähellä, ja puoliso kävi aamulla lehden hakemassa eikä huomannut mitään. Minä sitten luin asiasta uutisista, ja olin että ei voi olla totta. Lähdimme sitten paikalle, Väistö kertoo.

Kiihtelysvaaran kirkko Joensuussa tuhoutui aamuyöllä syttyneessä tulipalossa täysin. Pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Lari Parkkinen kertoi aamulla noin puoli kymmeneltä, että paikalla oli enää muutama yksikkö tekemässä jälkisammutusta.

– Raunioita kastellaan, jos näin voi kuvata. Kirkko tuhoutui kokonaan. Vain hyvin vähän hirsiseinää on pystyssä, eipä muuta, Parkkinen sanoi.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta hieman ennen kello viittä aamulla. Palosta tuli automaattihälytys kello 4.50.

Hieman kello puoli seitsemän jälkeen aamulla pelastuslaitokselta kerrottiin, että kirkon katto on romahtanut ja hirsiseinät ovat enää pystyssä. Kellotapuli ja lämpölaitos saatiin suojattua. Paloalueen lähistöltä siirrettiin autoja pois, ja lähialueen ihmisille tiedotettiin tapahtuneesta.

 

Myös ehtoollismaljat saatiin pelastettua

 

Museoviraston mukaan Kiihtelysvaaran 1700-luvun puukirkko on Pohjois-Karjalan vanhimpia.

– Kirkko on historiallinen. Valmistauduimme 270-vuotisjuhliin vuonna 2020, Väistö sanoo.

Rakennusmestari Henrik Hägerin johdolla 1769–1770 rakennettu kirkko uudistettiin 1931 arkkitehti Juhani Vikstedtin suunnittelemassa korjauksessa. Vuonna 1967 sisäseinistä poistettiin myöhempi ponttilaudoitus ja kirkon maalauskoristelu restauroitiin.

Palossa oli Väistön mukaan hieman onnea matkassa, sillä seurakunnan kiinteistömestari Jouni Heiskanen onnistui hälytyksen saatuaan pelastamaan kirkosta muun muassa alttaritaulun ja 1700-luvulta peräisin olevat ehtoollismaljat.

– Tätä alttaritaulua aivan ihmetellään, että miten hän jaksoi sen yksin kuljettaa. Hän tiesi, miten se lähtee irti. Ennakointi on hirveän tärkeää.

Heiskanen sai tiedon palosta kello 4.52, ja hän lähti kirkolle heti hälytyksen saatuaan. Heiskasen koti on vain kahden kilometrin päässä kirkosta, ja hän oli palopaikalla ensimmäisten joukossa.

– Kun tulin paikalle, näin paanukaton liekeissä. Palokunta oli sitä sammuttamassa, Heiskanen kertoo STT:lle.

Palo roihusi alkuvaiheessa kirkon kattorakenteissa. Koska kirkko ei siksi ollut vielä täyttynyt sisältä savulla, Heiskanen pystyi menemään kirkkoon sisälle ja pelastamaan arvotavarat.

Seurakunnan työntekijöille ollaan Heiskasen mukaan järjestämässä työterveyden kautta keskusteluapua.

 

Joensuun kaupunginjohtaja: Aivan kamala juttu, kirkko on korvaamaton

 

Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen kuuli Kiihtelysvaaran kirkkopalosta STT:ltä. Hän kuvailee paloa kamalaksi asiaksi.

– Tämä on iso juttu. Se on korvaamaton kirkko ja vanha historiallinen rakennus. Sitä ei voi samalla tavalla korjata koskaan. Tämä on monella tavalla hankala asia, hän sanoo.

Karjalaisen mukaan uutinen laittaa myös pohtimaan, miten kirkko on syttynyt.

– Täytyy nyt vain odotella, että saa enemmän tietoa pelastuslaitokselta, hän sanoo.

Palon syttymissyystä ei ole tietoa, mutta poliisin sekä pelastuslaitoksen palonsyyntutkijat on hälytetty paikalle. Palossa ei tullut henkilövahinkoja.

Paikalle lähetettiin pelastushenkilöstöä Hammaslahden, Ilomantsin, Joensuun, Joensuu VPK:n, Kiihtelysvaaran ja Reijolan paloasemilta. Paikalla oli parikymmentä palomiestä.