Kiista lakon rikkomisesta kuumensi tunteita: "Ei edistä lainkaan tilanteen laukeamista"

Lentoalan työkiistan osapuolten välit kiristyivät perjantaina, kun ammattiliitto Pam syytti työnantajaliitto Paltaan kuuluvan Securitaksen rikkovan IAU:n lakkoa. Securitaksen työntekijöitä oli tulossa hoitamaan Airpron lakkoilevien turvatarkastajien töitä.

Pamin järjestöjohtaja Niina Koivuniemi sanoi pitävänsä Securitaksen toimintaa törkeänä.

– Toiminnallaan työnantajat hidastavat sovun syntymistä ja rakentavaan yhteistyöhön pääsemistä, hän totesi tiedotteessa.

Paltan mukaan Securitas toimii lentokentällä täysin laillisesti palvelusopimuksensa puitteissa, eikä sen toiminta lakon aikana eroa normaalista. Paltan mukaan tilanne oli käyty Pamin kanssa läpi jo aiemmin, eikä asiassa pitänyt olla epäselvyyksiä.

– Pamin profiloituminen asiassa ei edistä lainkaan tilanteen laukeamista, kommentoi Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto.

Maa- ja turvatarkastuspalveluja tuottava Airpro on Finavian tytäryhtiö.

Finavian viestintäjohtajan Mikko Saariahon mukaan kyseessä ei ollut lakonalaisen työn teettäminen. Hän toteaa, että Helsinki-Vantaan turvatarkastuksessa työskentelee noin 500 ihmistä, joista vain pieni osa on IAU:n jäseniä.

Airpro on Saariahon mukaan merkittävin turvatarkastusten tarjoaja, mutta samoja töitä hoitavat myös muun muassa AVARN Security ja Securitas. Muissa yrityksissä noudatetaan esimerkiksi vartiointialan työehtosopimusta.

– Finavia tilaa turvatarkastuspalvelut, ja niitä tuottaa lentoasemalla usea yritys. Normaalistikin heidän välinen työnjakonsa vaihtelee.

IAU:n Haapasaari: Paine on varmasti riittävä eikä enempää tarvita

"Kyllähän tämä harmittaa" - Rissalan kentällä vallitsi rauhallinen tunnelma

Lakko iskee lentoliikenteen kriittiseen ajankohtaan