Kipparin virhe näyttää aiheuttaneen vesibussin uppoamisen: "Ilmeisesti ei ole sellaista vempelettä, joka olisi inhimilliseltä erehdykseltä suojassa"

Pietarsaaren ulkopuolella uponneen vesibussi M/S Mässkärin omistavan yrityksen hallituksen puheenjohtaja Anders Boström vahvistaa STT:lle, että onnettomuuden syynä vaikuttaa olleen inhimillinen erehdys.

– Ilmeisesti edellinen kippari on sulkenut jäähdytysvesihanan ja seuraava ei ole hoksannut avata. Siitä seuraa, että moottorin kuumat osat ylikuumenevat ja kumiosat palavat poikki, jolloin ne rupeavat vuotamaan vettä, kertoo Boström.

Boströmin mukaan aluksessa ei ilmeisesti ole ollut varoitusmerkkiä, josta kapteeni näkisi tällaisessa tilanteessa ylikuumenemisen vaaran.

– Ilmeisesti ei. Me korjattiin koko järjestelmä viime vuonna ja vaihdettiin ihan uusiksi kaikki nämä. Silloin kun moottori ylikuumenee, silloin varmaan tulee signaali kipparille, mutta kun muut osat ylikuumenevat, niin se ei näy mistään.

Jäähdytysjärjestelmän lisäksi muutkin aluksen osat oli uusittu tänä ja viime vuonna. Aluksen kunto oli Boströmin mukaan erinomainen.

– Mutta ei ilmeisesti ole insinöörit keksineet sellaista vempelettä, joka olisi inhimilliseltä erehdykseltä suojassa.

 

Kaksi ylimääräistä lasta matkustajina

 

Vesibussista pelastettiin 27 ihmistä, mutta matkustajia siihen mahtuu tavanomaisesti vain 22, minkä lisäksi tilaa on kolmelle miehistön jäsenelle. Mukana oli useita lapsia.

– Kippari sanoi minulle, että olisi pitänyt jättää kaksi lasta laiturille, eikä hänellä ollut kanttia tehdä sitä, Boström sanoo.

Matkustajien määrä ei kuitenkaan Boströmin mukaan liity mitenkään onnettomuuteen. Matkustajien ja miehistön pelastus sujui hänen mukaansa rauhallisesti.

– Hyvässä järjestyksessä kaikki saivat liivit ja pääsivät kuivin jaloin seuraavaan paattiin ja sieltä rantaan. Kävin heitä haastattelemassa siltä varalta, että kriisiapua olisi tarvittu, mutta kaikki olivat hyvällä tuulella.

Boströmin mukaan jopa uponnut alus saattaa olla vielä korjattavissa merikelpoiseksi.

– Vene nostetaan ylös. Ilmeisesti sille ei ole käynyt sen kummemmin kuin että se on täynnä vettä. Olemme toiveikkaita, että on korjattavissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Länsi- ja Pohjois-Suomeen on luvassa sadetta, idässä kesäisiä lämpötiloja

Blockfestin aikana poliisilla riitti hommaa Tampereella – huumausainerikoksia, pahoinpitelyitä ja alueelle liputta ryntäileviä nuoria

Outojen voimien valtaamaan newyorkilaistaloon sijoittuva Control on espoolaisen Remedyn toistaiseksi suomalaisin peli

Häkämies varoittelee palkansaajaliittoja tavoittelemasta liian suuria palkankorotuksia – "Näkymä on heikentynyt"

Tulevien päivien sää on epävakainen mutta lämmin – sunnuntaina lämpötilat voivat nousta idässä yli 20 asteen

Miehen epäillään levittäneen asuntoon palavaa nestettä – poliisi tutkii omakotitalon paloa Ylitorniolla murhan yrityksenä

Rinne budjetista Demokraatille: Korkeakoulujen lisärahat tulevat varmasti, mutta niiden jaksotus on auki

Rattijuopoksi epäilty oli hukkua paetessaan poliisia Espoossa – apuun venepoliisi ja jopa lennokki

Sellissä ilman luonnonvaloa tai virikkeitä – Suomelle on huomautettu toistuvasti poliisin tiloissa säilytettävien tutkintavankien oloista, ministeriöllä alustavia ratkaisuja

Polkupyöräilijä kuoli risteysturmassa Oulussa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.