Kiusaaminen alkaa jo päiväkodissa

Kiusaaminen alkaa jo päiväkodissa, selviää Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Folkhälsanin selvityksestä.

Yleisin kiusaamisen muoto on leikkien ulkopuolelle jättäminen, mutta päiväkodeissakin voi olla fyysisistä väkivaltaa, lahjontaa ja haukkumista.

Selvityksessä haastatellut lapset kertovat, että kiusaamista sattuu usein silloin, kun aikuiset eivät näe tai heillä on kiire.

Lapset voivat esimerkiksi muuttaa leikin sääntöjä kesken kaiken, jotta joku voidaan eristää pois joukosta.

- Löytyi viisivuotias poika, joka antoi rahaa, jotta kolme muuta poikaa leikkisi hänen kanssaan, kertoo suunnittelija Laura Kirves.

Kiusaamista on usein myös vaikea erottaa lasten arkisesta nahistelusta. Ilkeyteen puuttuminen on kuitenkin välttämätöntä kiusaajan, kiusatun sekä sivusta katsovan lapsen kehityksen kannalta.

Aikuisten tulisi ohjata lasten leikkejä ja huolehtia, että jokainen lapsi pääsee leikkiryhmiin mukaan. Kiusaamiseen pitäisi puuttua ennen kuin lapsi alkaa luulla, että se kuuluu hänen elämäänsä.

Selvityksessä haastateltiin 61 päiväkotilasta sekä vanhempia ja päiväkotien työntekijöitä.