Kokoomuksen edustajat helpottuneita Tiuran ratkaisusta

Kokoomuksen kansanedustajat ovat laajalti helpottuneita siitä, että kansanedustaja Marja Tiura päätti eilen erota eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan paikalta. Tiuran asema ryhmäjohdossa oli muuttunut viikon sisällä hankalaksi ja kiusalliseksi sen jälkeen, kun julkisuudessa arvailtiin suuntaan jos toiseen, aikoiko Tiura kolme vuotta sitten loikata kokoomuksesta keskustaan ministeripaikan toivossa ja kohuliikemies Arto Merisalon avittamana.

Petri Salo piti eroa hyvänä, koska hänen mielestään Tiuran asema ryhmäjohdossa olisi ollut kaiken jälkeen kiusallinen. Olli Nepponen uskoi "rohkean teon" nyt rauhoittavan tilannetta.

Sirpa Asko-Seljavaara puolestaan katsoi, että Tiura olisi voinut jatkaa. Mitään paljastuksia kuitenkaan ei tullut, sellaisia oikeita faktoja, hän sanoi.

Hyvin moni kokoomuksen kansanedustaja ei halunnut ottaa kantaa Tiuran ratkaisuun, koska halutaan ensin kuulla huomenna hänen oman selvityksensä asiasta.

- Hän itse tietää tilanteen parhaiten. Jos on tällaiseen ratkaisuun päätynyt, niin hän on varmaan sen tarkalleen harkinnut, sanoi sisäministeri Anne Holmlund.

Merisalo: Politiikan kummisetiä on paljon