Kokoomus asettui odotetusti tukemaan Sauli Niinistön jatkokautta

Kokoomus on asettunut tukemaan presidentti Sauli Niinistön uudelleenvalintaa. Kokoomuksen puoluevaltuusto teki odotetun ratkaisun lauantaina.

Niinistö ilmoitti toukokuussa pyrkivänsä jatkokaudelle valitsijayhdistyksen kautta. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi jo tuolloin, että puolue nimeää Niinistön ehdokkaakseen.

Lauantaina Orpo kuvaili puoluevaltuustolle Niinistöä vahvaksi ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi osaajaksi, joka on myös arvojohtaja.

– Minä näen Niinistössä edelleen paljon samaa Saulia kuin aina. Hän on hieman etäinen, hänessä on rosoisuutta, mystiikkaakin. Hänessä on valtavasti karsimaa, Orpo kuvaili.

Orpon mukaan kansanliikkeen ehdokkaaksi asettuminen oli istuvalle presidentille luonteva ratkaisu. Kokoomuksen lisäksi myös kristillisdemokraatit on asettunut Niinistön jatkokauden taakse.

– Tärkeiksi kokemistaan asioista hänellä on vahvat mielipiteet. Eikä hän ujostele tuoda niitä julki. Niinistö ei epäröi johtaa, Orpo sanoi.

 

Kannattajakortteja yli 150 000

Niinistön valitsijayhdistys kertoi perjantaina, että ehdokkaan kannattajakortit on toimitettu tarkastukseen Helsingin vaalipiirilautakunnalle oikeusministeriöön. Virallisessa tarkastuksessa riittää työsarkaa, koska kannattajakortteja kertyi lopulta reilut 156 000 kappaletta.

Ehdokkuuteen olisi riittänyt 20 000 kannattajakorttia. Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen vaalipäivä on sunnuntai 28. tammikuuta.

 

Uutista täydennetty 28.10. kello 12:20.