Kolariauton kuljettaja nukahti rattiin - autoissa oli kaksi lapsiperhettä

Sonkajärvellä vakaviin loukkaantumisiin johtaneen kolarin syyksi epäillään kuopiolaisen naisen nukahtamista rattiin kesken ajon.

Poliisin mukaan kolarissa osallisena oli kaksi lapsiperhettä: toinen Espoosta, toinen Kuopiosta.

Kaksi autoa törmäsi toisiinsa valtatie 5:llä Sukevan eteläpuolella sunnuntaina loppuiltapäivästä noin kello 16.50.

Kajaanin suunnasta tullut henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi Iisalmen suunnasta tulleeseen henkilöautoon.

Kajaanin suunnasta tullutta autoa ajoi kuopiolainen 56-vuotias nainen. Hänellä oli kyydissään yksi alaikäinen lapsi.

Toista autoa ajoi espoolainen 34-vuotias mies. Autossa oli myös hänen puolisonsa ja kaksi alaikäistä lasta.

Molempien autojen kuljettajat loukkaantuivat erittäin vakavasti. Poliisin maanantaina saamien tietojen mukana heillä ei kuitenkaan ole enää hengenvaaraa.

Palomiehet irrottivat kuljettajat täysin romuttuneista henkilöautoista. Pisimpään autossaan puristuksissa ollut kuljettaja tuotiin noin kaksi tuntia kolarin jälkeen lääkärihelikopterilla suoraan Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Muut loukkaantuneet tuotiin KYSiin ambulansseilla. Poliisin mukaan loukkaantuneet henkilöt ovat edelleen hoidossa sairaalassa.

Poliisi epäilee kuopiolaista naista liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.

 

Kaksi henkilöautoa törmäsi rajusti Sonkajärvellä – Kaksi loukkaantunut vakavasti