Kolme autoa kolaroi Siilinjärvellä

Kaksi henkilöautoa ja yksi raskas ajoneuvo kolaroivat Siilinjärvellä perjantaina.

Autot olivat tulossa Nilsiän suunnasta Siilinjärvelle päin kantatie 77:ää, kun henkilöauto ajoi ensin henkilöauton perään. Tämän jälkeen vielä perässä tullut rekka osui toiseen henkilöautoista.

Kaksi henkilöä kuljetettin paikalta tarkastukseen terveyskeskukseen, mutta ensitietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut vakavasti.

Onnettomuuspaikka oli Yaran ja Simonsalon välillä. Kolari haittasi liikennettä iltapäivän ajan. Henkilöautot vaurioituivat pahoin ja paikalla tarvittiin siksi myös hinauskalustoa.

Turman syy ei ole täysin tiedossa. Ainakin rekan kuljettaja kertoi, että häntä oli tilanteessa häikäissyt myös aurinkokin.

 

Uusimmat

Kotimaa

Europarlamentaarikko Silvia Modig ilmoitti Facebookissa menneensä naimisiin

Pääesikunta vaatii Ilmavoimilta lisäselvityksiä Lapinmajan käytöstä

Poliisi: Karhu tuli tielle ja törmäsi autoon Ilomantsissa – karhukolari samalla seudulla myös toissa päivänä

Helpottunut lehmä vedettiin ylös lietealtaasta kolmen metrin syvyydestä Ruokolahdella – nosto-operaatiossa traktori ja lähes 10 miestä

Kaikkien kuntien tietoturvassa olisi parantamisen varaa – Lahteen kohdistuneessa kyberhyökkäyksessä tuhat tietokonetta saastui

Neuvostovankeja kohdeltiin maatiloilla yleensä hyvin, tiukat ohjeet eivät uponneet isäntäperheisiin – Tutkimukseen haastateltujen jatkosodan ajan lasten mukaan vankien kanssa syntyi usein ystävyys

Monet perheet kokevat vauvan normaalinkin yöheräilyn ongelmaksi – "Normaali on usein paljon odotettua huonompaa kuin vanhemmat luulevat"

HS: Jutta Urpilainen siirtynee EU-komissaariksi suoraan vanhempainvapaalta, perheeseen tulee toinen lapsi

Hämeenlinnassa paljastetaan väittelyä herättänyt Lotta-patsas

Seinäjoella kaksi nuorta miestä kuollut auton törmättyä puuhun

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.